Ajankohtaista
Uutiset|
Lehti sisältää neljä tutkimusartikkelia, kaksi puheenvuoroa ja kaksi kirja-arviota. Pääkirjoituksessa lehden päätoimittajat Kirsi Günther ja Milla Salin pohtivat tekoälyn mahdollisuuksia ja uhkia tieteelliselle tutkimukselle ja julkaisemiselle. Ajankohtaisen pääkirjoituksen saattelemana Januksen toimituskunta toivottaa mukavaa joulun odotusta ja innostavia lukuhetkiä numeron 4/2023 kanssa.
Tapahtumat|
Huoltaja-säätiö ja Sosiaalipoliittinen yhdistys järjestävät perinteisen Bruno Sarlin -iltapäiväseminaarin keskiviikkona 29.11.2023 Tieteiden talolla Helsingissä. Seminaarin teemana on palvelujärjestelmän ikähaaste.
Uutiset|
Sosiaalipoliittisen yhdistyksen jakama vuoden pro gradu -tutkielman palkinto myönnettiin Helsingin yliopiston Melissa Ahlbergille tutkielmasta ”Maailma on niin sekaisin, että on siirryttävä aktiivisesti hyvän puolelle” – Tunnediskurssit Ukrainan sotaa paenneita käsittelevissä uutisissa. Tutkimus on tärkeä yhteiskuntapoliittinen puheenvuoro. Pakolaisuus ja maahanmuutto ovat vahvoja teemoja mediassa ja julkisessa keskustelussa.
Blogi|
Ulla Buchert: Suomeen on ehdotettu, että Tanskan mallin mukaisesti asiointi julkisissa palveluissa muutettaisiin lakisääteisesti digitaaliseksi. Tanskan tie ei kuitenkaan ole ristiriidaton, ja vaarana on kansalaisten jakaminen a- ja b-luokkaan digitaalisen asioinnin perusteella.
Uutiset|
Januksen uusin numero 3/2023 sisältää neljä tutkimusartikkelia, kaksi puheenvuoroa sekä neljä kirja-arviota. Numero on kokonaisuudessaan luettavissa lehden verkkosivuilla.
Uutiset|
Sosiaalipoliittisen yhdistyksen uudet verkkosivut on avattu! Sivuilta löydät tulevat tapahtumat, yhdistyksen uudistuneen blogin, jäsenyysasiat ja paljon muuta!
Blogi|
Sosiaalipoliittisen yhdistyksen blogi palaa tauolta yhdistyksen uusilla verkkosivuilla. Blogissa kirjoittajat esittävät näkemyksiään sosiaalipolitiikan nykytilasta ja tulevaisuudesta, pureutuvat ajankohtaisiin aiheisiin ja ottavat kantaa päätöksentekoon. Kirjoittajiksi blogiin toivotaan laajasti eri tehtävissä toimivia henkilöitä, ja teksteihin erilaisia sosiaalipoliittisia aiheita.
Tapahtumat|
Vuoden 2023 Sosiaalipolitiikan päivät järjestetään Tampereella 26.–27. lokakuuta. Päivien teemana on "haavoittuvuus".