Tiina Sihto
17.4.2020
Kun sain kutsun kirjoittamaan tämän blogitekstin hieman yli kuukausi sitten, maailma näytti vielä kovin erilaiselta kuin tällä hetkellä. Koronapandemia näytti vielä tuolloin kaukaiselta uhalta, joka koskee ehkä etäisiä muita (Kiinaa, Euroopassa Italiaa), mutta ei meitä. Tällä hetkellä kaukaiselta tuntuu myös päivä noin neljän kuukauden takaa, jolloin väittelin Jyväskylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan oppiaineesta työlläni Placing women? How locality shapes women’s opportunities for reconciling work and care.
Väitöskirjassani tarkastelin paikallisuuden roolia naisten mahdollisuuksissa yhdistää palkkatyötä ja palkatonta hoivaa. Työn ja hoivan yhteensovittamisen konteksti on muuttunut muutamassa viikossa niin radikaalisti, että aiheesta kirjoittaminen vain väitöskirjani tulosten valossa tuntuisi tällä hetkellä ympäröivän todellisuuden ohittamiselta. Sen vuoksi tässä blogitekstissä pyrinkin tarkastelemaan hoivaa koronan aikaan väitöskirjani antamista lähtökohdista käsin.
Käsillä oleva pandemia on tehnyt yhteiskunnallisella tasolla näkyväksi ennen kaikkea korkeatasoisen terveydenhoidon (medical care) sekä toimivan ja hyvin resursoidun terveyspalvelujärjestelmän tärkeyden. Pandemia näkyy tällä hetkellä kuitenkin monen elämässä keskeisimmin hoivan (social care) uudelleenjärjestelyssä. Pienten lasten siirtyminen päiväkodeista koteihin ja yli 70-vuotiaille annettu kehotus olla karateeninomaisissa olosuhteissa tuovat hoivan järjestelyihin haasteita, joita vielä hetki sitten emme olisi osanneet edes kuvitella.
Pandemian ja tästä johtuvan poikkeustilan seurauksena ihmiset joutuvat puntaroimaan sellaisia kysymyksiä, kuten miten lastenhoito jaetaan kahden ansaitsijan perheissä, jos perheen molemmat vanhemmat ovat kotona etätöissä? Entä miten järjestetään iäkkään, kotonaan asuvan omaisen hoiva tilanteessa, jossa tämä tarvitsee (fyysistä) hoivaa, mutta fyysisiä sosiaalisia kontakteja tulisi välttää?
Hoivan rutiinit ja sukupuoli
Poikkeustilan myötä arkiset rutiinit voivat osin muuttua ja murtua, mutta poikkeustila saattaa myös sementoida ja entisestään vahvistaa esimerkiksi hoivan sukupuolittuneita käytäntöjä. Kun uusia toimintatapoja luodaan lennosta ja tilanteisiin nopeasti reagoiden, tarkoittaa se todennäköisesti sitä, että hoivaa tekee se, joka kokee sen itselleen luontevaksi, antoisaksi ja/tai velvollisuudeksi. Esimerkiksi väitöstyössäni analysoimissani pienten lasten työssäkäyvien äitien sekä iäkästä omaistaan hoivaavien työssäkäyvien naisten ryhmähaastatteluaineistoissa tavat tehdä hoivaa rakentuivat usein itsestäänselviksi, sukupuolittuneiksi moraalisiksi velvollisuuksiksi.
Koska hoiva nähdään usein naistapaisena toimintana, on odotettavissa, että kutsuun hoivata vastaavat etenkin naiset. Kahden ansaitsijan perheissä saatetaan laskea, että korkeampaa palkkaa saavan vanhemman työ ensisijaistetaan ja pienempää palkkaa saava joustaa enemmän perheen suuntaan. Usein heteroydinperheissä tämä tarkoittaisi sitä, että vetovastuun perheen arjesta ottavat äidit. Yhdysvaltalainen aikakauslehti The Atlantic julistikin jo pandemian alkuvaiheessa, että koronavirus on, osin näistä syistä, katastrofi feminismille.
Toisaalta poikkeustila saattaa myös muuttaa kotien työnjakoa. Samaan aikaan kun monet meistä ovat siirtyneet etätyöhön, koronaviruksen etulinjassa työskentelevät sosiaali- ja terveyspalveluiden työntekijät ovat valtaosin naisia. Monissa perheissä poikkeusaika voi merkitä sitä, että arjen vetovastuu jääkin isille. Myös olosuhteiden muodostamat pakot, kuten mahdolliset sairastumiset ja karanteeniajat, voivat hetkellisesti mullistaa perheen arkielämän. Esimerkiksi Kanadan pääministeri Justin Trudeau hoiti karanteeninomaisista olosuhteista käsin sekä työnsä että kolme lastaan ilman apukäsiä Trudeaun vaimon sairastuttua koronavirukseen.
Hoivaa koronan jälkeen?
Tätä blogitekstiä kirjoittaessani kukaan ei vielä tiedä, miten pitkäaikainen poikkeustila tulee olemaan, mutta jo muutama viikko on tehnyt selväksi sen, miten riippuvaisia olemme sekä hoivaa tarjoavista yhteiskunnan palveluista että toistemme antamasta, informaalista hoivasta. Politiikan tutkija Joan Tronto (1993, 103) on määritellyt hoivan “kaikeksi mitä teemme ylläpitääksemme, jatkaaksemme ja korjataksemme “maailmaamme”. Pandemian ollessa jonain päivänä ohi toivon, että kaikki tämä sote-aloilla sekä perheissä tehty ylläpito- ja korjaustyö nousisi siihen arvoon, minkä se ansaitsee – paitsi symbolisesti, niin myös ennen kaikkea taloudellisesti.
Tällä hetkellä myös poikkeustilan jälkeistä Suomea ja maailmaa on vielä vaikea kuvitella. Vaikka pandemian kesto ja lopullinen hintalappu ovat keskeisiä tätä tulevaisuutta muovaavia tekijöitä niin uskon, että lopulta enemmän suuntaa määrittää se, millainen kollektiivinen mieliala poikkeustilan päätyttyä vallitsee.
Kuten sosiaalipolitiikan professori Anneli Anttonen toteaa Ylen haastattelussa, tällä hetkellä hyvinvointivaltio sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden merkitys tulevat kaikille näkyviksi. Akuuteimman kriisin ollessa ohi tämä voi luoda poliittisen tahtotilan vahvistaa niitä hyvinvointivaltion tukipilareita, jotka ovat saaneet jo pitkään hapertua. Mandaatti myös pandemian etulinjassa työskentelevien hoitajien nostamiselle palkkakuopasta näyttäisi olevan, ainakin tällä hetkellä, erittäin vahva. Toisaalta suunta voi olla myös päinvastainen – esimerkiksi valtiovarainministeri Katri Kulmuni on jo väläytellyt leikkauslistojen nostamista hallituksen pöydälle, mikä saattaa johtaa hyvinvointivaltion yhä niukentuviin resursseihin.
Uskon, että paljon on kiinni siitä, millaiseksi kollektiivinen ymmärryksemme hoivasta muodostuu koronan aikana ja sen jälkeen. Unohtuuko poikkeustilan jälkeen pandemian etulinjassa tehty työ ja tuleeko hoivasta jälleen arkinen itsestäänselvyys, jonka joku muu hoitaa rakkaudesta, velvollisuudesta ja/tai kutsumuksesta? Vai luoko koronan aika perustavalla tavalla uudenlaisen ymmärryksen hoivan arvosta?
Tiina Sihto työskentelee tutkijatohtorina Suomen Akatemian rahoittamassa Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikössä. Hänen yhteiskuntapolitiikan alan väitöskirja Placing women? How locality shapes women’s opportunities for reconciling work and care tarkastettiin Jyväskylän yliopistolla 7.12.2019.