Miisa Törölä
18.6.2019
Oikeuspsykiatrisiksi potilaiksi päätyneillä rikoksentekijöillä on usein takanaan jo runsaasti psykiatrista sairaalahoitoa. Syyntakeettomuuden käsitteen takaa avautuu monien todellisuuksien maailma ihmisineen. Erityisesti rikostaustaisen oikeuspsykiatrisen potilaan sosiaalista profiilia leimaavat säännönmukaisesti päihdeongelma ja taloudellisesti epävakaa tilanne.
Syyntakeettomuuden sosiaalisista ulottuvuuksista
Syyntakeettomuuden käsitteestä saadaan nykypäivänä suhteellisen mutkattomasti aikaiseksi lääketieteellisesti virittäytynyt keskustelu. Tämä on sinällään luontevaa; perustuuhan oikeusistuimen päätös syyntakeettomuudesta useimmiten oikeuspsykiatrian asiantuntijoiden tekemän mielentilan arvion varaan. Lisäksi vuoden 2003 rikoslain uudistuksen myötä syyntakeettomuuden kriteeristö on muuttunut sisällöltään kiinteästi psykiatriseen asiantuntijuuteen nojaavaksi aikaisempaan sanamuotoon verrattuna. Edelleen, huono-osaisuuden tulokulman yhdistyessä syyntakeettomuuden aiheeseen, keskustelu saa myös herkästi moraalisesti latautuneen muodon. Väitöskirjatutkimukseni tekoprosessin aikana olen ollut seminaaritilanteessa, jossa sosiaalipolitiikan asiantuntija kommentoi tutkimusaihettani viitaten yksinomaan geenitutkimukseen. Olen myös saanut kommentteja esimerkiksi huolesta avioeron lapsuudessaan kokeneiden henkilöiden leimaamisesta potentiaalisiksi väkivaltarikollisiksi ja toisaalta syyntakeettomiksi arvioitujen rikoksentekijöiden ”normalisoimisesta”. Nämä ja monet muut, usein joko yhteiskuntatieteiden ulkopuoliseen tietoon perustuvat tai tunnepitoisesti latautuneet näkemykset ovat lisänneet ymmärrystäni aiheen arkaluonteisuudesta ja siihen liittyvän yhteiskuntatieteellisen tutkimustiedon vähyydestä.
Syyntakeeton mielentila on yksi rikoksen tekotilanteen vuorovaikutuksellisista tekijöistä
Väitöskirjatutkimukseni oikeuspsykiatrian potilaiksi päätyneiden rikoksentekijöiden sosiaalisesta taustasta, laitoshoitourista ja yhteiskunnallisesta asemasta perustuu mielentilatutkimuslausunnoista sekä psykiatrisen sairaalahoidon, rikos- ja vankitietorekistereistä kokoamaani aineistoon. Käytännössä mielentilatutkimuksen voi hahmottaa työkaluna psykoosisairaiden erottelemiseksi oikeuspsykiatrian potilaiksi tilanteessa, jossa lainvastainen teko on edennyt oikeusistuimen eteen. Rikosseuraamusjärjestelmän kannalta syyntakeisuuden arvion tarkoitus on siirtää rikoksen teon hetkellä mielen sairauden tai häiriön vuoksi omaa käyttäytymistä ratkaisevassa määrin ymmärtämättömät tai kontrolloimattomat henkilöt psykiatriseen hoitoon rikosseuraamuksen suorittamisen sijasta.
Sosiaalisesti määrittyneiden, syytteenalaisten tekojen tilannekohtaisten tekijöiden perusteella syyntakeettomassa mielentilassa tehtyjä rikoksia yhdistää tekojen väkivaltaisuus ja tekojen kohdistuminen tekijän jo aikaisemmin tunteneeseen henkilöön. Noin puolet tekijöistä on ollut päihteiden vaikutuksen alaisena teon aikana. Teko on tapahtunut useimmiten yksityisissä tiloissa. Sinällään tekokontekstit eivät anna johtolankoja tekijän mielentilasta; olennainen eroavaisuus löytyykin tekijän vääristyneestä todellisuuden käsityksestä. Tässä syyntakeettomuuden mielentilassa tekijä ei todennäköisesti jaa samaa todellisuutta teon aikaisessa vuorovaikutustilanteessa.
Syyntakeettomuuden sosiologisen ajattelun lähtökohtana ovat yksilön osallisuus ja yhdenvertaisuus häntä ympäröivässä yhteiskunnassa. Lähtökohtanani on sijoittaa rikoslain vastaisen teon syyt itse tekotilanteeseen, joista yksi osasyy tai –tekijä on tekijän todellisuudentajun vääristyneisyys. Sosiaalisen kontekstin huomioon ottaminen lainvastaisen teon tilanteessa ja sitä myöten tekijän sosiaalisen tuen ja verkoston rakentumisen ja yhteiskunnallisen aseman tarkastelu avaavat näkymän syyntakeettomista rikoksentekijöistä osana suomalaista hyvinvointivaltiota ja osaksi ”meitä”.
Aikaisempia kohtaamisia palvelujärjestelmässä
Oikeuspsykiatrian potilaiden erilaiset polut voi määritellä palvelurakenteen mukaisesti kolmeen eri kategoriaan: 1) rikostaustaiset entiset psykiatrian potilaat, 2) entiset psykiatrian potilaat ja 3) henkilöt, joiden kohtaamiset psykiatrisen hoidon ja rikosseuraamuksen piirissä ovat olleet vähäisiä. Aikaisemmin rikoksista tuomitut ja runsaasti psykiatrisessa sairaalahoidossa olleet henkilöt erottautuvat muista oikeuspsykiatrisiksi potilaiksi päätyneistä henkilöistä lapsuuden perheiden matalan sosioekonomisen aseman ja perheyhteisöissä koettujen vaikeuksien yleisyydessä. Myös heidän elämäntilanteensa aikuisena on sisältänyt paljolti huono-osaisuuden elementtejä.
Moniongelmaisuus on edelleen hankala asia palvelujärjestelmässä, jossa esimerkiksi päihde- ja mielenterveysongelmien hoitoa ollaan vasta siirtämässä ”yhden luukun” taakse. Viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana tapahtunut rakennemuutos psykiatrisessa sairaanhoidossa on voinut lisätä vaaroja hoitojärjestelmän väliinputoamiseen erityisesti kroonista psykoosisairautta potevien tai mielenterveys- ja päihdepotilaiden kohdalla. Hoitojärjestelmään sisään päässeen, diagnosoidun ja työkyvyttömyyseläkkeelle kirjoitetun henkilön virallinen sosiaalinen tuki siirretään pääsääntöisesti maantieteellisesti epätasaisesti jakautuneen järjestötoiminnan kentälle tai yksityisellä sektorilla toimivien asumispalvelujen piiriin.
Perimästä, leimautumisesta ja normalisoimisesta
Syyntakeettomien rikoksentekijöiden usein yksittäiseksi väkivaltaiseksi teoksi jäävissä väkivaltaisessa toiminnassa on kyse paljon muustakin kuin geeniperimästä. Syyntakeettomuuden määritelmään itseensä sulkeutuu olettamus siitä, että tekijän mielensairaus tai –häiriö edeltää tekoa, mutta ymmärrystä yksilön päätymiseen kriminogeenisiä elementtejä sisältävään elämäntilanteeseen tai elinympäristöön ei tuoteta lääketieteellisellä, vaan yhteiskuntatieteellisellä tutkimuksella. Tekoa edeltää usein pitkäaikainen psykiatrian sairaalahoitojen ketju ja mahdollisesti jo lapsuudesta aikuisikään mukana kulkenut huono-osaisen asema. Lapsuuden perheen vastoinkäymiset näyttävät kasaantuneen oikeuspsykiatrisiksi potilaiksi päätyneiden ryhmässä. Aineistoon kuuluneiden henkilöiden kohdalla, palatakseni tekstin alun kommenttiin, esimerkiksi avioeron takana oli yleisesti perheen äitiin kohdistunutta väkivaltaa tai perheen isän ongelmallisen alkoholinkäytön mukanaan tuomia arjen ongelmia. Lisäksi erityisesti vanhempaan ikäluokkaan kuuluneiden henkilöiden vanhempien avioliiton hajoamisen jälkeinen yksinhuoltajuus taloudellisine ongelmineen ja yhteisön reaktioista kummunneet häpeän tunteet ovat saattaneet asettaa lapsen haavoittuvaan asemaan, josta ponnistaminen tulevaisuuden Suomen rakentajaksi on ollut erityisen haasteellista.
Oikeuspsykiatriseen hoitoon päätyvät tuomitsematta jätetyillä potilailla on psykoosisairautensa lisäksi kannettavanaan väkivaltaisen teon sosiaaliset ja psykologiset seuraukset. Oikeuspsykiatrian potilaiden kantamassa stigmassa yhdistyy mielensairauden ja rikollisuuden ennakkoluulot. Lisäksi (usein) väkivaltainen teko aiheuttaa traagisia seurauksia niin uhrin kuin tekijänkin perhe- ja sukuyhteisölle. Psyykeltään ja käyttäytymiseltään poikkeavaksi osoitetun henkilön toiminnan asettaminen yhteiskunnalliseen kontekstiinsa ei sinällään vielä normalisoi ketään tai mitään. Sen sijaan se voi aiheuttaa ahaa-elämyksen: siinä missä mahdollisuuksien tasa-arvon ideaalin mukaisesti kuka tahansa meistä voi menestyä elämässään yhteiskunnallisten normien mukaisesti, niin myös suuresta osasta meistä voi kuoriutua epätasapainoinen, moraalisen arvostelukykynsä menettänyt henkilö olosuhteiden niin salliessa.
Miisa Törölä
YTT, post doc-tutkija, Itä-Suomen yliopisto
Lähteet
Pohjola, Annakaisa 2017. Vaarallinen rikoksentekijä? Tutkimus rikoksentekijän vaarallisuuden arvioinnista rikosoikeudellisessa seuraamusjärjestelmässä. Akateeminen Väitöskirja, University of Helsinki. Helsinki: Suomalainen Lakimiesyhdistys.
Rikoslaki 1889/39. Annettu 19.12.1889.
Törölä, Miisa 2019. Polkuja oikeuspsykiatrian potilaaksi: suomalaisten syyntakeettomiksi arvioitujen rikoksentekijöiden sosiaalinen tausta, laitoshoitourat ja yhteiskunnallinen asema. Itä-Suomen yliopiston julkaisuja No 190. Itä-Suomen yliopisto, Kuopio.