Sosiaalipoliittinen yhdistys pyrkii toiminnallaan sosiaalipolitiikan ja sen tutkimuksen kehittämiseen sekä alan tieteellisen keskustelun virittämiseen. Yhdistyksen tehtävänä on toimia yhdyssiteenä sosiaalipolitiikan tutkimuksen ja käytännön alalla toimivien välillä.
Sosiaalipoliittinen yhdistys
Ajankohtaista
Blogi|
Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan opiskelija Sandra Kankkunen laati opiskelijajärjestö SoPopin edustajana tiivistelmän professori Jon Kvistin esitelmästä, joka kuultiin Sosiaalipolitiikan päivillä 23.10.2025. Vuoden aluksi on hyvä virkistää muistia ja palata Kvistin esitelmän huomioihin pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin tulevaisuudesta.
Blogi|
Vuoden viimeisessä blogijulkaisussa Joakim Zitting käsittelee ruoka-avun kasvanutta tarvetta ja ilmiön syitä. Ruoka-avun tarpeen kasvu on kytkettävissä sosiaaliturvajärjestelmän aukkoihin sekä valtiontalouden sopeutuspaineisiin. Asiointi ruoka-apuorganisaatioiden kanssa koetaan usein inhimillisemmäksi kuin julkisten palveluiden kanssa, mutta ruoka-apu voi tarjota apua vain ruoan puutteesen, ei puutteen juurisyihin, Zitting huomauttaa.
Uutiset|
Turun toimituskunnan viimeisen toimittaman numeron saattelemana Januksen toimituskunta toivottaa mukavaa syystalven aikaa kaikille Januksen lukijoille!