Ruoka-avun tarve on Suomessa viime vuosina kasvanut, ja yhtenä syynä tähän ovat yleistyneet toimeentulovaikeudet. Maaliskuussa Tilastokeskus uutisoi, että toimeentulovaikeuksia kokevien osuus on kasvanut kolmatta vuotta peräkkäin. Parempaa tilannetta on tuskin odotettavissa tulevaisuudessakaan. Esimerkiksi viimeaikaisten sosiaaliturvaleikkausten on arvioitu kasvattavan pienituloisten määrää yli sadalla tuhannella ihmisellä. Sosiaali- ja terveyspalvelujen tai työllisyyspalvelujen kautta on vaikea vastata ihmisten toimeentulo-ongelmiin, koska hyvinvointialueet ovat säästöpaineissa, työllisyyspalvelut kuormittuneet, eikä digitaalisista palveluista ole hyötyä kaikille.
Yleistyvät toimeentulovaikeudet heijastuvat väkisinkin kolmannen sektorin toimintaan, kuten ruoka-apuun. Viimeisimpien arvioiden mukaan ainakin 200 000 ihmistä hakee Suomessa ruoka-apua. Määrän arvioiminen on kuitenkin vaikeaa, koska hakijamääriä ei tilastoida. Lisäksi esimerkiksi perheellisten avun hakijoiden lähipiiri hyötyy välillisesti ruoka-avusta. Viimeisimmässä ruoka-avun tilannekatsauksessa kerrotaan, että viime vuosina avun hakijoiden määrä on kasvanut muun muassa kasvaneiden elinkustannusten, Ukrainan sodan pakolaisten sekä sosiaaliturvan leikkausten myötä. Toisaalta ruoka-avun tarjoaminen on vaikeutunut jaettavan ruoan määrän vähentyessä.
Ruoka-avun tarpeen kasvu on kytkettävissä sosiaaliturvajärjestelmän aukkoihin sekä valtiontalouden sopeutuspaineisiin. Euroopassa tämä on näkynyt kolmannen sektorin ja hyväntekeväisyysorganisaatioiden roolin kasvuna. Suomessakin ruoka-aputoimijoille kohdennettu valtionavustus on aivan äskettäin vakinaistettu, vaikka aiemmin ruoka-avun on katsottu olevan epävirallista auttamista, jolle ei hyvinvointivaltiossa pitäisi olla tarvetta.
Ruoka-avun hakijat eivät välttämättä hae julkisia palveluita
Julkisen sektorin palveluita ja sosiaaliturvaetuuksia ei välttämättä haeta heikon saavutettavuuden takia. KoMa-hankkeessa toteutettiin vuonna 2021 ruoka-avun hakijoille kysely, jossa selvitettiin erilaisten palvelujen ja etuuksien käyttöä. Kyselyssä selvitettiin myös mitä palveluita vastaaja oli kokenut tarvitsevansa muttei syystä tai toisesta hakenut. Yli kymmenen prosenttia vastaajista ei ollut hakenut talous- ja velkaneuvonnan palveluita, toimeentulotukea, sosiaalityön palveluita tai diakoniatyön apua, vaikka koki niille tarvetta.
Kyselytulokset antavat viitteitä siitä, että sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä muiden julkisten palvelujen saavutettavuusongelmat lisäävät ihmisten tarvetta ruoka-avulle. Tarkasteltaessa vastauksia tilastollisen kuntaryhmityksen pohjalta palvelujen hakemattomuus oli yleisempää maaseutumaisissa kunnissa, ja työttömät korostuivat muita ryhmiä enemmän palveluja hakemattomien joukossa. Joiltain osin ruoka-apu on siis jopa saavutettavampi tukimuoto kuin julkiset palvelut. Sitä on saatavilla myös pienillä paikkakunnilla, sen saamiseksi ei tarvita monimutkaista hakuprosessia, ja ruoka-avun hakijat kokevat kohtaamisensa ruoka-apuorganisaatioiden kanssa inhimillisemmiksi kuin julkisten palvelujen kanssa.
Taloudellisen niukkuuden keskellä ihmisillä ei ole voimavaroja selvitellä monimutkaisen julkisen palvelujärjestelmän kiemuroita, jolloin ruoka-apu saatetaan kokea paljon helpompana ja nopeampana tapana saada helpotusta vaikeaan tilanteeseen. Ruoka-apu voi kyllä tarjota apua ruoan puutteeseen, muttei apua näihin ruoan puutteen juurisyihin kuten toimeentulovaikeuksiin. Lisäksi ruoka-avusta saatava ruoka ei välttämättä täytä ravitsemuksellisia perustarpeita.
Merkille pantavaa on, että kyselytulokset koskivat heitä, jotka olivat jaksaneet vastata nelisivuiseen kyselylomakkeeseen. Lisäksi lomake oli vain suomeksi, vaikka suomea puhumattomat ruoka-avun hakijat kohtaavat palvelujen hakemisessa suurempia ongelmia kuin suomea puhuvat. Näin ollen voi olettaa, että palvelujen saavutettavuuteen liittyvät ongelmat koskettavat vielä suurempaa joukkoa kuin mitä kyselytulokset kertovat.
Saavutettavuuden eri ulottuvuudet on huomioitava palveluja kehitettäessä
Julkisiin palveluihin ja sosiaaliturvaetuuksiin kohdistuvat säästöpaineet lisäävät väliinputoamista ja poiskäännyttämistä, eli tilanteita, joissa ihmiset eivät saa hakemisesta huolimatta tarvitsemaansa apua ja tukea. Mutta kuten ruoka-apukyselyn tulokset paljastavat, on myös tilanteita, joissa ihmiset eivät edes hae apua, vaikka kokisivat sille tarvetta. Tämä kertoo saavutettavuusongelmista, joihin pitäisi vastata, jotta kolmannen sektorin toimijoihin ei kohdistuisi niin suuria paineita.
Heidi Vanjusov on väitöskirjassaan tarkastellut saavutettavuuden eri ulottuvuuksia. Väitöskirjassaan hän tarkasteli päihdepalveluita, mutta hänen näkemyksensä saavutettavuuden ulottuvuuksista sopii mainiosti myös muiden palveluiden tarkasteluun. Fyysisen saavutettavuuden lisäksi voidaan puhua taloudellisesta, tiedollisesta, kokemuksellisesta ja institutionaalisesta saavutettavuudesta.
Tärkeää ei siis ole vain se, millaiset mahdollisuudet ihmisillä on matkustaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin sekä muihin tärkeisiin julkisiin palveluihin. On myös huomioitava esimerkiksi se, onko ihmisillä taloudellisia mahdollisuuksia käyttää palveluita, tietävätkö he palveluista ja niiden hakemisesta, miten helppoa palveluita on hakea, ymmärretäänkö palveluissa käytettyä kieltä, ja luotetaanko siihen, että palvelua myös saa, jos sitä hakee. Tämä pätee sekä fyysisiin että digitaalisiin palveluihin, ja tietenkin myös sosiaaliturvaetuuksien hakemiseen.
Onko riittävän ruoan turvaaminen kaikille utopiaa?
Määrällisesti ja laadullisesti riittävä ruoka on ihmisoikeus, jonka turvaaminen on hyvinvointivaltioiden peruskysymyksiä. Tämänhetkinen tilanne näyttää kuitenkin synkältä valtiontalouden säästöpaineissa ja toimeentulovaikeuksien kasvaessa. Voidaankin hyvällä syyllä kysyä, tuleeko ruoka-avun ja muun hyväntekeväisyyden rooli ihmisten toimeentulovaikeuksien helpottamisessa kasvamaan entisestään? Tämäkin on ongelmallista. Ruoka-apuorganisaatiot ovat vaikeuksissa kasvavan kysynnän kanssa, ja muutkin hyväntekeväisyysjärjestöt kokevat vaikeuksia vastata ihmisten hätään.
Toisaalta synkkien näkymien ei kannata ajaa meitä pessimismiin siitä, ettei asioille voi tehdä mitään. On hyvä pitää yllä toivoa siitä, että esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon sekä muiden julkisten palvelujen saavutettavuutta kehittämällä ihmiset hakisivat ja saisivat palveluita, joiden myötä heidän elämäntilanteensa kohenisi ja tarve esimerkiksi ruoka-avun hakemiselle loppuisi. Tutkimuskentällä onneksi osataan ajatella myös utopistisesti: Itä-Suomen yliopiston Utopioita ruokajonosta -hankkeessa kysytään, miten ruoka-apu saataisiin jopa tarpeettomaksi. Kuulostaa todellakin utopistiselta, mutta joskus on hyvä ajatella myös positiivisesti. Palvelujen saavutettavuuden kehittäminenkään ei saisi olla utopiaa.
Joakim Zitting, asiantuntija (YTM), Diakonia-ammattikorkeakoulu
Blogi pohjautuu Social Inclusion -lehdessä julkaistuun katsausartikkeliin:
Zitting, J., Wiens, V., & Kainulainen, S. (2025). Do Challenges in the Accessibility of Welfare Services Explain the Need for Food Aid? Social Inclusion, 13, Article 10342. https://doi.org/10.17645/si.10342