Anne Määttä
10.5.2016
Kansalaiset toivovat keskitettyjä, helposti tavoitettavia lähipalveluita ja pelkäävät Sote-uudistuksen maakunta- ja erityisvastuualuemallin heikentävän palveluita. On täysin realistista saavuttaa toimiva, asiakaslähtöinen palveluiden integraatio, mikäli julkisen, yksityisen, III sektorin toimijoiden kokonaisuutta johdetaan tavoitteellisesti ja kansalaiset saavat olla mukana kehittämässä palveluitaan. Osaamista meillä on, mutta sen näkyväksi tekeminen ja hyödyntäminen vaatii tavoitteellista ja suunnitelmallista yhteistyötä.
Moniasiakkaiden palvelut tulee integroida
Nykyinen järjestelmämme palvelee hyvin yksittäisten ja tarkkarajaisten avuntarpeiden kanssa. Vaikeudet tulevat näkyväksi silloin, kun asiakkailla on useita, yhtäaikaisia palvelutarpeita. Nämä niin kutsutut moniasiakkaat asioivat esimerkiksi Kelassa, Te-palveluissa tai työllistymistä edistävässä monialaisessa yhteispalvelupisteessä (TYP:ssä), tarvitsevat ehkä terveyskeskuspalveluita tai päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä ovat sosiaalityön asiakkaita. Kun asiakkaan tarpeet ylittävät hallinnonalojen rajat, seuraa usein ongelmia.
Monimutkaiseen tilanteeseen joutunutta asiakasta ei pystytä kokonaisvaltaisesti auttamaan yhdessä paikassa ja tieto muiden toimijoiden tuesta ja osaamisesta on usein puutteellista. Asiakkaita ohjataan paikasta toiseen, neuvotaan tai käännytetään. Osa selviytyy omin voimin ja osa putoaa tuen ulkopuolelle.
Sote-uudistuksessa kuvattuun tilanteeseen tavoitellaan ratkaisua asiakaskeskeisellä palveluintegraatiolla. Tavoitteena on, ”että asiakkaan tarpeita voidaan arvioida kokonaisuutena ja eri sote-ammattilaisten osaamista ja eri sote-palveluita ja toimenpiteitä voidaan joustavasti ja oikea-aikaisesti yhdistää asiakkaan tarpeisiin mahdollisimman kustannusvaikuttavasti vastaavaksi kokonaisuudeksi.” Parhaassa tapauksessa tämä tarkoittaa saumattomasti toteutuvaa, koordinoitua ja johdettua monituottajamallia, joka rakentuu asiakkaan palvelutarpeista käsin.
Ratkaisuna yhteensovittava johtaminen
Uusien mallien ja toimivien käytäntöjen toteuttaminen vaatii päätöksentekoa ja johtamista. Arjen päätöksiä tehdään joka päivä työntekijän ja asiakkaan kohdatessa. Työntekijät voivat sopia keskenään useista asioista ja lähiesimiehet juurruttaa niitä käytännöiksi. Useita palvelutarpeita kaipaavat asiakkaat mutkistavat tilannetta. Kun asiakas asioi monella eri luukulla ja työntekijän toimivalta rajoittuu vain yhteen, ratkaisu vaatii sektorit ylittävää perspektiiviä. Tämän kokonaisuuden hallinta ei kuulu yksittäisen työntekijän toimenkuvaan.
Tällä hetkellä kuntien sosiaali-, terveys- ja sivistysjohtajat johtavat siiloja, eikä heillä samanarvoisina toimijoina ole mahdollista tehdä muita koskevia päätöksiä. Lait ja asetukset eivät tuo ratkaisua, joten rajapinnoille asettuviin tilanteisiin tulee hakea vastausta yhdessä muiden kanssa.
Johdon tulee tarkastella palveluita kokonaisuuksina ja ymmärtää toisiinsa vaikuttavia tekijöitä sekä muodostaa näiden pohjalta yhteistyössä toimivampia palvelukokonaisuuksia. Onnistuminen vaatii selkeää vastuutusta, toimivallan kohdentamista ja koordinaatiota. Yhteensovittavalla johtamisella on mahdollista rakentaa monituottajamallista toimiva kokonaisuus ja poistaa tilanteita, jotka eivät ”kuulu kenellekään”. Selkeästi johdettu kokonaisuus palvelee myös heikoimmassa asemassa olevia asiakkaita, joilla ei ole mahdollisuus huolehtia monien eri tukitoimien hankkimisesta eikä varsinkaan niiden kilpailuttamisesta. Uuden rakenteen tulee palvella myös haavoittuvassa asemassa olevia asiakkaita.
Meidän sote
Toimijoita, osaamista ja resursseja Suomessa on, mutta ne on hyödynnettävä nykyistä suunnitelmallisemmin. Toimivat lähipalvelut ovat välttämättömiä ja kustannustehokkaita. Lähiympäristössä rakentuvalla tarpeenmukaisella tuella voidaan ennaltaehkäistä avuntarpeen monimutkaistumista – ja kallistumista. Paikallisessa yhteistyössä syntyy ideoita, joita on syytä levittää alueellisesti ja valtakunnallisesti. Monet kunnat tarjoavat jo nyt asiakkaille aktiivista roolia tuomalla esimerkiksi kokemusasiantuntijoita sairaaloihin ja sosiaalitoimistoihin tukemaan vertaisina muita samassa tilanteessa olevia ja heidän läheisiään. Eksote ja Keroputaan malli ovat onnistuneita esimerkkejä monitoimijaisesta yhteistyöstä, jota tulee kehittää edelleen.
III sektorin ja kansalaisaktiivien panos tulee saada tiiviimmäksi osaksi paikallista tukiverkostoa. Lisääntyvä positiivinen kansalaisaktivismi rakentaa jo nyt merkityksellisiä yhteisöjä. Yhdessä tekeminen vahvistaa osallisuutta ja lisää mahdollisuuksia tuoda omat voimavarat osaksi yhteistä kokonaisuutta. Osallisuuden kokemus lisää yksilöllistä hyvinvointia, luottamusta ja sitoo meidät toisiimme. Sote-uudistuksen haaste on horisontaalisen ja vertikaalisen kokonaisuuden saumaton vuorovaikutus. Palveluketjut tulee rakentaa lähipalveluista osaksi maakuntamallia ja viiden yhteistyöalueen kokonaisuutta. Tämä ei onnistu ilman monitoimijaisten kokonaisuuksien johtamista.
VTT Anne Määttä työskentelee Diakonia-ammattikorkeakoulussa tki-asiantuntijana ja tutkijana. Tutkimuksen ja kehittämisyön kohteena perusturva, osallisuus, palvelujärjestelmä ja johtaminen.