Lina Van Aerschot
16.6.2016
Hoivarobotit ovat viime aikoina olleet esillä mediassa ja erilaisissa tutkimusyhteyksissä. Usein hoivarobotiikasta keskusteleminen aloitetaan sillä, että ikääntyvien määrä lisääntyy ja huoltosuhde heikkenee. Meillä ei ole tarpeeksi ihmisiä pitämään huolta hoivaa ja apua tarvitsevista vanhuksista, kun heitä lähitulevaisuudessa on entistä enemmän. Tarvitsemme siis uusia ratkaisuja. Hoivarobotiikka nähdään yhtenä potentiaalisena vastauksena auttavien käsien puutteeseen.
Väestöennusteet kertovat selkeästi, että ikääntyneiden ihmisten määrä kasvaa. Elinajanodote on entistä pidempi ja yhä useampi elää yli 95-vuotiaaksi. Ihmiset asuvat mahdollisimman pitkään kotonaan, mikä on usein sekä heidän oma toiveensa että määrätietoisen yhteiskuntapolitiikan tulos. Laitoshoivaa on koko ajan vähennetty ja ihmisiä kannustetaan asumaan kotona itsenäisesti ja läheisten tukemana sekä hankkimaan palveluja kotiin –mieluiten yksityisesti kotitalousvähennystä hyödyntäen. Koska ihmiset elävät entistä pidempään ja tilastot kertovat, että avun ja hoivan tarpeet tulevat esiin yleensä elämän viimeisinä vuosina, meillä on tulevaisuudessa entistä enemmän kotona asuvia iäkkäitä ihmisiä. Demografiset ennusteet kertovat myös, että yhä useampi heistä asuu yksin ja monilla ei ole lapsia, jotka usein toimivat informaalin avun ja hoivan antajina sekä palvelujen järjestäjinä.
Odotammeko hoivarobotiikasta apua sekä yksinasuvien ikääntyneiden sosiaalisiin tarpeisiin että toimintakyvyn heikkenemisestä johtuviin avuntarpeisiin? Vastausta näihin kysymyksiin voi alkaa etsiä yhtäältä robotiikan tarjoamista mahdollisuuksista ja toisaalta pohtimalla mistä hoivassa on kyse ja mikä siitä on sellaista, jonka robotti voi hoitaa.
Usein hoivaan tarkoitetut robotit luokitellaan kolmeen kategoriaan: Monitorointiin tarkoitetut robotit soveltuvat terveydentilan ja päivän kunnon seuraamiseen. Avustavat robotit voivat antaa tukea liikkumisessa tai vaikka nostaa raskaampia esineitä. Sosiaaliset robotit on tarkoitettu pitämään seuraa, tuomaan iloa ja tarjoamaan aktiviteetteja. Jos tarkastellaan robotiikan hyödyntämistä hoivassa, toistaiseksi vauhdikkaimmin on edennyt sosiaalisen robotiikan kehitys. Suomessa käytetään hoivan apuna ja tukena esimerkiksi erityisesti dementikoille tarkoitettua Paro-hyljettä ja Zora-robottia, joka on tarkoitettu seuraksi ja erilaisten aktiviteettien tueksi. Sosiaalisen elämän piristykseksi on tarjolla Paron ja Zoran lisäksi muitakin vaihtoehtoja ja erilaisten tutkimusten mukaan tulokset ovat lupaavia –onhan nimenomaan yksinäisyys ja sosiaalisen elämän vähäisyys vanhuksilla valitettavan yleistä. Monille ihmisille ajatus robottikaverista tuntuu kuitenkin vieraalta. Sen sijaan avustava robotti, jonka turvin pääsisi itse vessaan, muistaisi ottaa lääkkeet tai joka poimisi esineet, joihin ei enää itse pysty tarttumaan, tuntuu helpommin hyväksyttävältä. Ainakin sillä edellytyksellä, että se ei vähennä ihmisiltä saatua hoivaa tai kontakteja muihin ihmisiin, vaan ainoastaan tarjoaa tukea autonomialle (Taipale ym. 2015).
Mikä hoivassa sitten on sellaista, että ajatus roboteista sitä tarjoamassa tuntuu helposti vieraalta? Hoivaa voi olla toisen tarpeista huolehtiminen, läsnäolo, saatavilla oleminen, kädestä pitäminen, myötätunnon osoittaminen tai esimerkiksi toisen toiveiden tai tarpeiden aistiminen, vaikka hän ei enää itse pysty niitä ilmaisemaan. Hoivassa on paljolti kyse kohtaamisesta. Hoivaan kuuluvia asioita voi suorittaa ilman emotionaalisia siteitä; apua jossakin asiassa voi tarjota ihminen tai robotti. Kohtaamiseen kuitenkin vaaditaan ihminen, sillä se edellyttää kykyä tuntea empatiaa tai vähintään ajatusta, että ihminen on hoivan arvoinen ja ansaitsee siksi inhimillistä hoivaa. Robotti voi parhaillaan auttaa täyttämään tarpeita. Se voi avustaa, piristää, tuoda iloa ja olla hyödyksi niin hoivaa tarvitseville kuin hoivaa antaville. Robotiikka voi mahdollistaa uusia palveluja ja sellaisia autonomian tukemisen tapoja, joista emme vielä tiedä. Huoltosuhdetta ei kuitenkaan roboteilla pysty korjaamaan, sillä ihmisen tarve saada ja antaa myötätuntoa, tarve kohtaamiseen ja siihen, että tuntee olevansa toiselle tärkeä – tai ainakin inhimillisen huomion arvoinen – tuskin muuttuu.
Taipale, Sakari, de Luca, Federico, Sarrica, Mauro and Fortunati, Leopoldina (2015) Robot Shift from Industrial Production to Social Reproduction. In Vincent J. et al. (eds.), Social Robots from a Human Perspective. Springer International Publishing Switzerland.
YTT Lina Van Aerschot työskentelee Tampereen yliopistossa tutkijatohtorina Suomen Akatemian STN-rahoituksella toimivassa hankkeessa Robotics and the Future of Welfare Services (ROSE).