Krista Herranen
30.10.2020
Pohtiessani graduaihettani mielessäni risteili monenlaisia ajatuksia. Tiesin, että halusin tutkia työelämää jostakin näkökulmasta. Mukaan tuli feminismin teema ja päädyin selvittämään, missä naisten epätasa-arvoinen työmarkkina-asema näkyy kaikkein selvimmin. Hyvin nopeasti esille nousivat johtajuuden ja perhevastuun teemat.
Naiset ovat edelleen harvinainen näky varsinkin yksityisellä sektorilla organisaatioiden ylimmässä johdossa, vaikkakin hidasta kehitystä on viime vuosina tapahtunut. Kun pohditaan tekijöitä, jotka heikentävät naisten työmarkkina-asemaa, päädytään aina perheellisyyteen. Vaikka nainen ei aikoisikaan hankkia lapsia, ikä ja sukupuoli aiheuttavat epävarmuutta työelämässä. Kun nainen hankkii perheenlisäystä, on hänellä kannettavanaan suuri hoiva- ja kotityövastuu, joka joko heikentää naisen panostusta työelämässä tai aiheuttaa niin raskaan kaksoistaakan kannettavaksi, että omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen ei juuri jää aikaa ja energiaa. Näin ollen graduni aiheeksi muodostui suomalaisten johtajanaisten ansiotyön ja perhe-elämän yhteensovittaminen, jota tarkastellessani haastattelin sekä yksityisellä että julkisella sektorilla työskenteleviä johtajanaisia.
Syyllisyys painaa johtajanaisia
Uusliberalistisen kilpailuyhteiskunnan arvojen mukaisesti yksilön on kyettävä suuriin saavutuksiin ja vastaamaan vaivattomasti yhteiskunnan koko ajan kiristyviin vaatimuksiin. Erittäin kuvaava esimerkki tästä on juuri haastateltavieni kaltainen johtajanainen. Hänellä on vastuullaan vaativa ansiotyö, joka ei rajoitu tiettyyn työaikaan, vaan saattaa seurata kotiin hyvinkin vaativasti ja aikaa vievästi. Kuormittavan ansiotyön lisäksi hänen on huolehdittava lapsista ja tehtävä melkeinpä kaikki kotityöt. Sisäistetyn individualistisen ajattelutavan mukaisesti tämä työtaakka kuvataan omana valintana, jonka perusteena on se, että sekä perhe että työ nyt vain sattuvat olemaan ykkösjuttuja johtajanaiselle.
Työn ja perhe-elämän täyttämässä arjessa johtajanaisia vaivaavat kiire ja stressi, johtajuustyön vaativuus, palvelu- ja tukijärjestelmien toimimattomuus, perhevastuiden epätasainen ja perinteinen jakautuminen, syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteet sekä tuen puute. Yksi näistä teemoista, syyllisyydentunne, liittyy vahvasti niihin kohtuuttomiin odotuksiin, joita nykyaikana yksilölle asetetaan. Erityisesti naisen on oltava mallikelpoinen niin työssä kuin kotielämässäkin. Kun näitä yhteiskunnan asettamia, alati pois karkaavia ihanteita ei pystytä saavuttamaan, koetaan syyllisyyttä. Syyllisyys on tunteena hyvin kuormittava ja se osaltaan heikentää johtajanaisten hyvinvointia, jonka vaalimiseen on muutenkin vähän aikaa.
Joustavuutta työelämään
Johtajanaiset kuvasivat kahdenlaisia ratkaisukeinoja työn ja perheen luoman ristiriidan ratkaisuksi: omat yksilölliset valinnat arjen muotoilussa sekä muiden ihmisten ja toimijoiden tarjoaman tuen merkityksen. Vaikka tutkimuksessani on vahvasti läsnä yksilönäkökulma, hyvinvointivaltio kuvattiin olennaisena tekijänä haastattelemieni naisten puheissa, sillä he olivat käyttäneet päivähoitopalveluita yhdistäessään työ- ja perhevastuitaan. Myös suomalaista koulutusjärjestelmää kiiteltiin kovasti. Sosiaalisten verkostojen merkitys oli pienempi kuin mitä ennen tutkimuksen tekemistä ajattelin. Osa haastatelluista kertoi, että heillä oli perhettä tai sukua auttamassa, mutta moni haastateltava kuvasi pärjäävänsä perhe- ja kotivastuiden sekä johtajatyön hoitamisessa käytännössä yksin, vaikka heillä puoliso olikin.
Haastateltavani antoivat kritiikkiä nykyiselle palvelujärjestelmälle ja työmarkkinoille. Tällä hetkellä Suomessa ajatellaan, että työntekijä joko on kokopäiväisesti töissä tai kokoaikaisesti kotona. Tämä harmitti monia johtajanaisia, jotka olisivat halunneet pitää yllä osaamistaan myös sinä aikana, kun he olivat kotona lapsen kanssa. Eräs haastateltava kuvasi, kuinka ensin täytyy opiskella ja sitten jatkuvasti kehittää osaamistaan työelämässä, mutta lapsen saannin jälkeen aivot pitäisi nollata ja keskittyä täysin koti- ja perheaskareisiin. Tukijärjestelmän tarjoamaa apua osa-aikatyön tekemiselle kaivattiin kovasti. Naisten osa-aikatyön tekemiselle ei Suomessa ole perinteitä kuten joissakin muissa länsimaissa, joten täällä sen toteuttaminen koetaan hyvin hankalana. Perhevapaajärjestelmän paremman joustavuuden lisäksi olisi olennaista, että työpaikoilla suhtauduttaisiin tämänhetkistä ymmärtäväisemmin ja positiivisemmin perheellisyyteen.
Perhe laitetaan usein etusijalle
Yksi kiinnostava teema, jonka haastateltavat toivat esille, oli henkisen ja sosiaalisen tuen puuttuminen. Joissakin neuvoloissa tai kerhoissa annettiin viestiä, että työssäkäyvä pienen lapsen naispuolinen vanhempi on huono äiti. Myös oma perhe ja suku paheksuivat esimerkiksi pitkiä työpäiviä. Tähän ratkaisuna esitettiin esimerkiksi erilaiset vertaistukiyhdistykset ja verkostot, joissa uraa tekevät äidit saavat jakaa kokemuksiaan ja kokea ymmärrystä ja hyväksyntää perheen ja työn yhteensovittamiselle.
Individualistisen kulttuurin ihanteen mukaan yksilö suoriutuu mutkattomasti kaikista velvollisuuksistaan, mutta haastattelemani johtajanaiset eivät tietenkään tätä ihannetta saavuttaneet. Haastateltavasta riippuen etusijalle jouduttiin laittamaan joko perhe tai työ. Jos perhe laitettiin etusijalle, jouduttiin luopumaan esimerkiksi työmatkoista tai ulkomailla olevasta tai paljon matkustelua vaativasta työpaikasta. Jos taas työhön käytettiin paljon aikaa, koettiin perheen ja lasten kanssa vietetyn ajan vähäiseksi jääminen siten, että on myös itse jäänyt jotain vaille, kun ei ole päässyt olemaan osana perheen arkea niin paljon kuin olisi halunnut. Haastateltavat kuvasivat myös pitäneensä lyhennettyä äitiysloma tai vanhempainvapaata työelämästä tulevien paineiden vuoksi. Tilanteissa, joissa jouduttiin tekemään valintoja työn ja perheen välillä, johtajanaiset kuitenkin toimivat useimmiten naistapaisesti eli asettivat perheen etusijalle.
Kun tasa-arvo etenee jollakin sosiaalisen elämän osa-alueella, kuten työelämässä, ihmiset saattavat haluta säilyttää tuttuuden ja turvallisuuden tunteen jollakin muulla elämänalueella. Tämän vuoksi perheen ja kodin piirissä perinteiset sukupuolitapaisuudet saattavat pitää entistä tiukemmin pintansa. Sukupuolten tasa-arvo ei siten etene tasaisesti eri sosiaalisen elämän osa-alueilla, ja nämä eriaikaiset kehityskulut tuottavat ristiriitoja.
Mikä ratkaisuksi työn ja perhe-elämän yhdistämiseen?
Työelämän tulisi olla joustavampi perheellisyyden suhteen, eikä se saisi asettaa niin tiukkoja vaatimuksia perheellisille. Voidaan todeta, että työn ja perheen yhteensovittaminen on ratkaistu koko yhteiskunnan tasolla huonosti ja rakenteellisella tasolla tulisi tehdä erilaisia uudistuksia. Haastatteluissa naiset puhuivat päivähoidosta olennaisena tekijänä, mutta toisaalta lasten ei haluttu viettävän ylipitkiä päiviä hoidossa. Olisiko kotivastuun jakaminen tasaisemmin puolisoiden välillä se olennainen muutos, joka keventäisi naisten kaksoistaakkaa vai pitäisikö osa-aikaisen työnteon olla yleisempää ja voisiko sitä hyödyntää myös pienten lasten isät?
Tätä pohdintaa voidaan jatkaa pitkälle yhteiskunnalliseen työnjakoon asti. Jos työ jakaantuisi yhteiskunnallisesti tasaisemmin, ja työpäivät olisivat esimerkiksi kuuden tunnin pituisia, perhe- ja kotivastuiden hoitamiselle jäisi enemmän aikaa. 2020-luvulla on otettava huomioon myös ilmasto- ja ympäristökriisi, joten ihmisten paineiden höllentäminen ja vähäisempi työnteko voisi luoda hyvinvointia niin ympäristölle kuin ihmisillekin. Tekisimme entistä vähemmän töitä, kuluttaisimme vähemmän ja nauttisimme elämästämme ja läheisistä ihmisistämme enemmän.
Lasikatot murtuvat kaiken aikaa, mutta muuttuuko työelämä niin olennaisella tavalla niin kuin sen pitäisi, pitävätkö perhe- ja kotivastuut silti naiset jatkossakin yhtä tiukasti puristuksissaan vai löydetäänkö parempia ratkaisuja järjestää yhteiskuntaa ja työelämää? Sen tulee aika meille näyttämään.
Krista Herranen työskentelee Uudenmaan ELY-keskuksessa Työllisyys ja kotoutuminen -yksikössä suunnittelijana ja on Sosiaalipoliittisen yhdistyksen gradupalkinnon saanut yhteiskuntatieteiden maisteri.
Lähteet: Herranen, Krista (2018): ”Äiti, tulisit joskus edes viideltä kotiin”: johtajanaisten työn ja perheen yhteensovittamisen haasteet ja ratkaisut. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto.