Anna-Maria Isola
30.9.2019
Useampi samanaikainen murros uhkaa suomalaisen hyvinvointivaltion asukkaiden yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sanotaan, että suomalaisessa hyvinvointivaltiossa olemme samassa veneessä, mutta mahtuvatko köyhä ja rikas samaan veneeseen? Entä maalla asuva, rakennemuutoksen keskellä pinnistelevä kuljetusalan pienyrittäjä ja kaupunkilainen hyvätuloinen ilmastoaktivisti?
Sosiaalipolitiikan tutkimuksessa tarvitaan uusia avauksia, joissa asioiden yleisyyden ja ilmiöiden toteamiset lisäksi etsitään ratkaisuehdotuksia esimerkiksi siihen, miten yhteenkuuluvuutta ylläpidetään.
Osa ratkaisuista tiedetään jo, mutta ei sitä, miten saadaan riittävän moni niiden taakse
Kullakin aikakaudella on omat kipupisteensä, joita sosiaalipolitiikan avulla on ratkottu. Aikamme yksi kipupisteistä on sosiaalinen eriytyminen. Se ilmenee monessa asiassa: kansallismielisten asenteet ulkomaista syntyperää olevia kohtaan kovenevat, kouluttamattomilla miehillä on vaikeuksia perheellistyä, heikossa asemassa olevat käyttävät vaaleissa ääntään hyvässä asemassa olevia vertaisiaan vähemmän, asuinalueet eriytyvät etnisesti.
Tutkimuslöydökset myös viittaavat siihen, että suomalaisilla on vaikeuksia ymmärtää oman viiteryhmänsä ulkopuolisia elämänkohtaloita. Rikas pitää köyhyyttä köyhien omana syynä, eivätkä maalainen ja kaupunkilainen välttämättä ymmärrä toistensa elämäntapoja. Sosiaalinen eriytyminen on sitä, että sosiaalista arvoa jaetaan yhä kitsaammin niille, joiden elämä näyttäytyy omien arvojen kautta tarkasteltuna etäiseltä.
Moneen asiaan tiedetään ratkaisut: Köyhyyttä vähennetään nykyistä tasaisemmalla tulonjaolla. Tulonjako on ymmärrettävä laajasti niin, että ihmisiä palkataan nykyistä enemmän töihin. Se on ymmärrettävä myös mahdollisuuksina elää omannäköistä elämää, johon edellytyksiä tarjoaa muun muassa vapaa-ajan harrastukset, sivistystyö, varhaiskasvatus ja koulutus keinoin. Ilmastonmuutos on hidastettavissa radikaaleilla toimenpiteillä, jotka rajaavat kuluttamista tai vähintäänkin suuntaavat sitä toisin. Mutta miten suuri enemmistö saadaan ratkaisujen taakse? Se on olennainen kysymys siksi, että asiat eivät muutu, ellei ole ihmisistä lähtevää poliittista tahtoa.
Eriytyvät ja huokoistuvat identiteetit
Yhteisen poliittisen tahdon tekee vaikeaksi se, että tulonjaollisten seikkojen lisäksi ihmisiä eriyttää toisistaan sosiaaliset identiteetit. Identiteetit ovat kuitenkin alkaneet huokoistua, koska murrokset alkavat tarjoilla niihin erilaisia uusia sisältöjä. On ihmisiä, jotka kertovat ja rakentavat identiteettiään jatkuvasti uusiksi. Sellaisten ihmisten maailmaa esimerkiksi sukupuolten tasa-arvoistumisen jatkuminen tai ilmastomuutoksen vaatimat muutokset ei heiluta. On myös ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta työstä identiteettiään. Entisaikojen ideaalimieheltä saattaa viedä aikaa sopeutua muutokseen. Sama voi päteä niihin, jotka ovat löytäneet turvansa sellaisista statussymboleista, joiden tavoittelemista ilmastonmuutos nyt uhkaa.
Vaikeusasteita lisää se, että huokoistuvien sosiaalisten identiteettien aikana tarjolla on myös vahvoja ankkureita sellaisille, joita muutokset tavalla tai toisella uhkaavat. Amartya Sen puhuu singulaarisista identiteeteistä, jotka kyllä tarjoavat selkeän yhden näyn mutta jotka voivat yksiulotteisuudessaan ja ehdottomuudessaan johtaa henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan. Ilmiö ei ole uusi: esimerkiksi mikä tahansa yhden ehdottoman totuuden uskonnollinen identiteetti on kautta aikojen kylvänyt ympärilleen rakkauden sijaan vihaa. Singulaarinen identiteetti voi ilmetä myös esimerkiksi kansallismielisyytenä, muutosvastaisuutena tai moraalisena ylemmyytenä.
Osallisuus on kohtuullista toimeentuloa, yhteenkuuluvuutta, vaikuttamismahdollisuuksia ja omannäköistä elämää
Tutkimuksen perusteella tiedetään, että köyhät kokevat olevansa osattomia taloudellisesta turvasta ja sosiaalisesta arvostuksesta. Ulkomaista syntyperää kokevat turvattomuutta julkisilla paikoilla. Sekin on osattomuutta. Työmarkkinoiden rakennemuutokset aiheuttavat osattomuutta niissä, jotka putoavat muutosten murtumakohtiin, esimerkiksi pitkään työttömyyteen tai matalapalkkaistuviin töihin. Kansallismieliset kokevat syystä tai toisesta ulkomaista syntyperää olevat uhkana, mutta ei tiedetä riittävästi, mitä heidän kokemansa uhkan takana on. Miten uhkaan liittyvää osattomuutta voidaan vähentää?
Kun tiedetään, millaisia uhkia erilaiset ihmisryhmät kokevat, pystytään sosiaalipoliittisesti etsimään niihin tulonjaollisia ratkaisuja. Taloudelliseen turvaan liittyvät ratkaisut ovat aina ensisijaisia, mutta heti niiden kintereillä tulevat sellaiset tulonjakoon liittyvät ratkaisut, joilla hyvinvointivaltio voi edistää asukkaidensa mahdollisuuksia niin itsensä näköiseen elämään kuin itselle tärkeiden sosiaalisten sidosten ylläpitämiseen. Koetun osattomuuden luonteesta riippuen ne voivat olla muun muassa työllisyyden lisäämistä, opetukseen ja koulutukseen panostamista, saavutettavan yhteiskunnan rakentamista sekä fyysisesti että sosiaalisesti, vapaaseen sivistystyöhön investoimista tai myönteisellä tavalla toteutettua sosiaalisten sidosten vahvistamista omiin juuriin ja kulttuuriin.
Ajattelen, että kun ihminen kokee sosiaalisen ja taloudellisen tilansa turvatuksi, ja kun hänellä on rakentavia välineitä käsitellä sitä uhkaavia muutoksia, hän pystyy ymmärtämään myös oman viiteryhmänsä ulkopuolisia elämänkohtaloita.
Anna-Maria Isola
VTT, Tutkimuspäällikkö, Yhdenvertaisuus ja osallisuus -yksikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Glynis M. Breakwell (1986) Coping with threatened identities.
Sarah Hassan Awad (2016) The identity process in times of rupture: Narratives from the Egyptian revolution. Journal of Social and Political Psychology.
Anna-Maria Isola & Esa Suominen (2016) Suomalainen köyhyys.
Anna-Maria Isola, Heidi Kaartinen, Lars Leemann, Raija Lääperi, Salla Valtari ja Anna Keto-Tokoi (2017) Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa.
Anu Kantola & Hanna Kuusela (2019) Huipputuloiset. Suomen rikkain promille.
Paula Saikkonen, Katri Hannikainen, Timo Kauppinen, Jarkko Rasinkangas ja Maria Vaalavuo (2018) Sosiaalinen kestävyys: asuminen, segregaatio ja tuloerot kolmella kaupunkiseudulla.
Amartya Sen (2006) Identiteetti ja väkivalta.