Laura Tarkiainen
17.11.2020
Vastikään ilmestyneessä väitöskirjassani olen tarkastellut pitkittyneeseen työttömyyteen liittyviä puhetapoja. Aihe on sosiaalipoliittisessa mielessä kiinnostava, sillä työttömyyspuhe kytkeytyy niin poliittiseen päätöksentekoon, katutason työhön kuin tutkijan ja haastateltavan vuorovaikutukseen.
Olin väitöskirjani teon alkuvaiheilla kiinnostunut työttömien palveluista, työttömyydestä ja laajemmin työvoimapolitiikasta ensisijaisesti kokemusperäisenä ja ‘reaalisena’ ilmiönä. Aiempaan tutkimuskirjallisuuteen perehdyttyäni työttömien palvelukokemuksia oli kuitenkin laajalti jo raportoitu. Työttömien palveluiden ja etuuksien haasteiden ratkomisen ympärillä näytti tulkintani mukaan olevan paljon puhetta, mutta lopulta vähän tekoja.
Aloin kiinnittää huomiota siihen, miten työttömistä puhuttiin julkisuudessa, politiikassa ja tutkimuksessa. Puhe heijasteli erilaisia tulkintoja työttömyyteen liitetyistä politiikkaongelmista, vaihdellen esimerkiksi työttömien työnhakumotivaatiosta palveluiden vaikeaan saavutettavuuteen. Kuitenkin kaikille yhteinen puhetapa tuntui tavalla tai toisella ymmärtävän työttömät syrjäytymisvaarassa olevana eri politiikkatoimia vaativana ongelmaryhmänä. Aloin kiinnostua siitä, miten tästä työttömyysongelman luonteesta neuvotellaan, mitä nämä neuvottelut tarkoittavat työttömien palveluiden asiakaskohtaamisissa sekä laajemmin poliittisessa päätöksenteossa.
Väitöstyöni empiirinen materiaali perustuu kahteen 2010-luvun aikana tuotettuun haastatteluaiheistoon, joita varten on tavoitettu niin pitkäaikaistyöttömiä kuin työttömien parissa työskenteleviä katutason ammattilaisia. Sen lisäksi tutkimuksessani olen analysoinut kansanedustajien täysistuntopuhetta pitkittyneestä työttömyydestä. Olen tutkimuksessani ollut kiinnostunut siitä, miten työttömyydestä puhutaan ja mitä eri toimijat puheellaan tavoittelevat ja ‘tekevät’. Tunnistamiani eri puhetapoja olen tehnyt ymmärrettäväksi ansaitsevuuteen, vastuullistamiseen ja aktivointiin liittyvillä aiemmilla tutkimuksilla ja teoretisoinneilla.
Miten eri aktivointipolitiikan toimijat puhuvat työttömyydestä?
Tutkimuksessani tunnistin eri aktivointipolitiikan toimijoiden, eli kansanedustajien, katutason työntekijöiden ja työttömien henkilöiden, käyttävän hyvin samalaisia tapoja puhua pitkittyneestä työttömyydestä. Tutkimustulosteni mukaan eri toimijoiden puheen välillä on erityisesti yhtäläisyyksiä siinä, millaista toimijuutta työttömillä henkilöillä mielletään olevan.
Kaikki toimijat tavalla tai toisella tuottavat puheessaan työttömille joko toiseutettua, uhriutettua tai yritteliästä toimijuutta. Nämä toimijuuskuvaukset tunnistin analysoimalla puheeseen sisältyneitä kuvauksia työttömien henkilöiden toiminnasta, olosuhteista ja luonteesta. Näiden toimijuuskonstruktioiden avulla joko vahvistetaan työttömyyteen liittyvää moraalista vastuuta tai vapautetaan työtön ihminen tästä vastuusta. Vastuullisuus ja ansaitsevuus kytkeytyvät kuvauksiin yritteliäästä ja uhriutetusta toimijuudesta, kun taas vastuuttomuus, moraalisesti ei-hyväksyttävä toiminta ja ei-ansaitsevuus yhdistyvät toiseutettuun toimijuuteen liittyviin kuvauksiin.
Ei sinänsä ole yllättävää, että eri toimijat tukeutuvat kulttuurisesti tavanomaisiin, tarjolla oleviin ja jaettuihin tapoihin puhua työttömyydestä. Tulkintani mukaan kuitenkin eri toimija-asemista käsin pitkittyneestä työttömyydestä käytävällä puheella tavoitellaan eri asioita. Pitkäaikaistyöttömät henkilöt puhuessaan omasta tai toisten työttömyydestä tulevat usein eri keinoin esittäneekseen itsensä moraalisesti hyveellisinä ja vastuullisina toimijoina esimerkiksi erottautumalla toiseutetuista toimijoista kuvaamalla omaa yritteliäistä toimijuuttaan. Toiseksi katutason työttömyyspalveluissa työskentelevät työntekijät voivat puheensa kautta vastuullistaa niin itseään kuin asiakkaitaan aktivointiin liittyvistä toimenpiteistä, esimerkiksi kuvaamalla palvelujärjestelmässä erityistä huomiota saavien tai huomiotta jäävien asiakkaiden tilannetta. Kolmanneksi kansanedustajat voivat oikeuttaa ja viedä läpi aktiivimallin kaltaisia politiikkatoimenpiteitä puhumalla työttömistä moraalittomina toiseutettuina toimijoina.
Mitä työttömyyspuheesta seuraa?
Eri toimijoiden puhetavat eivät ole vain puhetta vaan seuraamuksellisia tekoja, jotka kohdistuvat eritoten niille ihmisille, joiden työttömyys pitkittyy. Se millä tavoin työtön ihminen tulee esimerkiksi ammattilaisten tai politiikkojen puheen kautta arvioiduksi, vaikuttaa myös hänen mahdollisuuksiinsa päästä etuuksien ja työllisyys-, terveys- ja sosiaalipalveluiden piiriin. Tutkimustulosteni mukaan näyttää siltä, että työttömän on toivottavaa esiintyä palvelujärjestelmälle joko uhritutettuna tai yritteliäänä toimijana välttyäkseen moraaliselta tuomitsemiselta. Työttömien puhe omasta ja toisten työttömien työttömyydestä kertoo myös laajemmin työttömyyteen liittyvästä moraalisesta leimaavuudesta.
Toivon, että tutkimukseni herättää pohtimaan sitä, mitä sosiaalipolitiikka on puhetekoina tutkimuksessa sekä politiikan teossa, katutason palvelukohtaamisissa että ihmisten arkielämän vuorovaikutustilanteissa. Jatkossa erilaisten sosiaalipoliittisten uudistusten kohdalla olisi tärkeää tarkastella politiikkaongelmista käytävää neuvottelua ottamalla huomioon sekä politiikan teon kohteiden, politiikkaa implementoivien työntekijöiden että poliittisten päättäjien puhetapoja. Näiden eri toimijoiden puheen yhtäaikaisella tarkastelulla on mahdollista ymmärtää millaiset toimijat esimeriksi tulevat palvelujärjestelmässä autetuksi tai jäävät avunsaannin ulkopuolelle
Laura Tarkiainen, VTM (väit.), Helsingin yliopisto
Lähde: Tarkiainen, Laura (2020) Negotiated responsibilities and deservingness: A study of talk on prolonged unemployment in Finland. Helsinki: University of Helsinki, Publications of the Faculty of Social Sciences, 169.