Paikallinen sosiaalipolitiikka yhteisyyden luojana

VTT Anna-Maria Isola
erikoistutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
19.10.2016

Palkkatyön ulkopuolelle joutuneista suomalaisista moni kokee, ettei heidän työpanosta tarvita työmarkkinoilla. Siksi työllistymiseen tähtäävät palvelut tuntuvat toisinaan pikemminkin murentavan arvokkuutta kuin lisäävän toimintavalmiuksia.

Toinenkin kipupiste kuuluu olevan: Julkiset palvelut eivät aina tunnu vastaavan koettuun tarpeeseen. Erityisesti sosiaalipalveluissa tarjotaan ongelmaperustaisia palvelupaketteja, jotka ovat muiden kuin asiakkaiden määrittelemiä.

Markkinatalouden logiikkaan sopii, että kokonaisuuksia, niin palveluitakin, pilkotaan osiin. Silti ihminen tarvitsee kokonaisvaltaista kohtaamista. Ongelmaperustaiset ja pilkotut palvelut voivatkin entisestään eristää palkkatyön ulkopuolista ja sosiaaliturvasta riippuvaista ihmistä.

Esimerkiksi aktivointitoimenpiteissä palvelut voivat kääntyä autonomista toimijuutta vastaan. Lainsäädäntö pakottaa aktivointiin, jossa ei välttämättä ole tarjolla valinnanvaraa. Ja kun ihminen ei koe pystyvänsä vaikuttamaan edes omaan elämäänsä, myös hänen poliittinen toimijuutensa heikkenee. Silloin vaarassa on niin yhteiskuntarauha kuin myös palkkatyön ulkopuolelle joutuvien sosiaaliset oikeudet.

1930-luvulla sosiaalipolitiikasta puhuttiin muun muassa kansankulttuurin rakentajana ja luokkavastakohtaisuuksien lieventäjänä. 1960-luvulla ajateltiin, että talouskasvu edellyttää tuottamattoman ja ”epäaktiivin” kansanosan kulutusmahdollisuuksia.

Pitkään ehdittiin ajatella, että talouskasvu yhdessä tulonjako- ja sosiaalipolitiikan kanssa ikään kuin itsestään lisää ihmisen keskinäistä vertaisuutta ja luottamusta. 2000-luvulle tultaessa havahduttiin talouskasvun ekologisiin ehtoihin ja siihen, että sosiaalipolitiikalla oli jaettavanaan lähinnä niukkuutta. Havaittiin myös, että suomalaisten kokemusmaailmat alkoivat erkaantua. Edellä mainittujen lisäksi ihmisten työperäinen liikkuminen, eko- ja sotapakolaisuus, monikulttuurisuus, yksinäisyys, palkkatyömarkkinoilta syrjäytyminen ja kokemusmaailmojen eriytyminen ovat aikamme ilmiöitä.

Yhtenäisen kansankulttuurin tai singulaarisen yhteisöllisyyden tavoittelu ei enää ole järkevää. Yhteisyys on edellisiä huokoisempi sana kuvaamaan ihmisten taipumusta liittyä toisiinsa ja järjestää elämistään useissa erilaisissa kokoonpanoissa.

Yksilöiden, kansalaisyhteiskunnan, julkisen ja yksityisen erilaisissa risteyskohdissa syntyy yhteisiä alueita, joissa kehittyy jännitteitä mutta myös jaettuja kokemuksia, merkityksiä ja yhteishyvää. Sellaisiin ei tarvita yhtenäiskulttuuria eikä jaettua identiteettiä. Riittää, että jokin asia tai kiinnostus liittää joukon toimijoita toisiinsa siinä määrin, että he haluavat demokraattisesti päättää asiaan liittyvät säännöt.

Tällaiset paikalliset yhteishyvät julkisissa tiloissa, puistoissa ja metsissä, kortteleissa tai kylissä tarjoavat merkityksellisyyttä, arvokkuutta ja autonomista toimijuutta markkinoiden ja sosiaaliturvan ulkopuolella ja niiden rajapinnoilla. Esimerkiksi aktivointitoimenpiteistä voi kehkeytyä yhteishyvää, josta hyötyvät niin palkkatyöttömät, palkkatyöläiset, yhdistykset kuin paikalliset yrittäjätkin.

Yhteishyvät eivät ole ristiriidattomia, mutta paikallisesti niitä pystytään hallitsemaan – niistä voidaan kamppailla ja neuvotella. Yhteisten demokratia vahvistaa siten myös ihmisten poliittista toimijuutta. Kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakuntiin ja kun kuntien tehtäväksi jää asukkaidensa hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, yhteisten demokratialle avautuu uusi tila.

Paikallisen ja yhteisyyttä rakentavan sosiaalipolitiikan avulla pikku hiljaa näkyväksi tulisi valtava määrä piiloon jäänyttä osaamista. Paikallisuus voisi auttaa myös hallitsemaan yhteisiä mutta rajallisia luonnon varantoja kestävällä tavalla. Ja kun ihmiset kaikista yhteiskuntaryhmistä toimisivat yhdessä ja alkaisivat taas ymmärtää toisiaan, syntyisi myös tahtoa kestävään tulonjakoon.


Kirjoittaja VTT Anna-Maria Isola työskentelee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella erikoistutkijana Sosiaalisen osallisuuden koordinaatiohankkeessa (www.thl.fi/sokra).