Anna-Maria Isola
2.11.2018
Suomalaisten alhaisesta syntyvyydestä ollaan taas huolissaan. Syntyvyyshuoli toistuu kerran vuosikymmenessä. Sillä on oma kaavansa: syntyvyyshuoleen kuuluu väestöennusteiden laatiminen ja sen jälkeen huoli kansakunnan katoamisesta. Väittelin aikoinaan syntyvyyttä koskevasta retoriikasta. Kokosin tutkimukseeni joukon suomalaisia väestöennusteita, joista muutamana mainintana seuraavat:
Vuonna 1934 Gunnar Modeen ennusti, että Suomen väkiluku alkaisi vähetä vuosina 1970-1975 ylittämättä koskaan neljän miljoonan ihmisen rajaa. Vuonna 1976 Kauko Sipponen ja Jouko Hulkko ennakoivat, että väestö jatkaisi kasvuaan vuoteen 1990 saakka siten, että väestömäärä yltäisi 4.9 miljoonaan ja vähenisi siitä 2100-luvulle mennessä kolmeen miljoonaan. Vuonna valtioneuvoston selvityksessä 2004 ennustettiin luonnollisen väestönkasvun päättyvän vuonna 2019 ja kokonaisväkiluvun kääntyvän laskuun noin vuonna 2025.
Väestökehityksen ennustaminen on vaikeaa. Kehittyvissä maissa toivottu lapsimäärä ja naisten koulutustaso ennakoivat syntyneiden lasten määrää, mutta vauraissa yhteiskunnissa syntyvyyden teoretisointi on monimutkaisempaa. Siitä huolimatta väestöennusteet ovat alkaneet viime aikoina tarkentua: suomalainen väestö ei lähivuosina kasva ainakaan siksi, että lapsia syntyisi paljon.
Yksilöä ja valtiota kiinnostavat erilaiset asiat
Syntyvyydestä ovat kiinnostuneet erityisesti perheenperustamisiässä olevat yksilöt, valtion toimijat sekä elinkeinoelämä – näistä viimeinen siksi, että tulevaisuuden työikäisten määrä vaikuttaa työn hintaan.
Yksilöt ovat kiinnostuneet omasta perheellistymisestään. Realistiset toiveet lapsien määrästä muodostunevat pikku hiljaa omien voimavarojen, hyvinvointivaltion tarjoamien mahdollisuuksien ja ulkoisten olosuhteiden puntaroinnin jälkeen:
Minkä verran jaksan?
Ovatko olosuhteet riittävän ennakoitavat lapsen tai lasten kasvattamiseen?
Minkä verran yhteiskuntapolitiikassa edistetään sellaista hyvää elämää, johon kuuluu työn ja perheen yhteensovittaminen, maapallon elinolosuhteiden turvaaminen ja turvallisten elinolosuhteiden rakentaminen?
Lopullinen lapsimäärä onkin sitten sekamelska sattumaa, arvoja ja rationaalista valintaa.
Valtion toimijoita pitäisi kiinnostaa yksi kysymys yli muiden: Miten hyvän elämän edellytyksiä, johon suurimmalla osalla ihmisistä kuuluu jonkinlainen perhe, rahoitetaan kestävällä tavalla yhteisistä rahoista? Alhainen syntyvyys nähdään ongelmallisena: tulevia veronmaksajia ei synny riittävästi. Siksi väestöennusteissa on myös laskettu, kuinka paljon maahanmuuttajia lähivuosina Suomessa tarvittaisiin taloudellisen kestävyyden takaamiseen.
Globaali näkökulma haastaa kansallisen
Vaikka kansallisvaltiot määrittelevät tarpeitaan, globaalit muuttoliikkeet elävät niistä riippumatta. Kovin monissa kansallisvaltioiden väestöennusteista ei liene vielä otetun huomioon sitä, mikä melko hyvin kuitenkin jo tiedetään: globaali muuttoliike kasvaa. Kysymys ei olekaan tarpeestamme vaan mahdollisuuksistamme ottaa vastaan. Kansallisilla työmarkkinoilla on painetta laajentua kansallisvaltioiden rajoja laajemmalle. Entistä useampi lähtee köyhyydestä liikkeelle etsiäkseen parempaa elintasoa. Kapitalismin laajenemisesta johtuva elintilan kapeutuminen aiheuttaa ilmastopakolaisuutta.
Ilmastonmuutoksen oloissa kansalliset syntyvyysohjelmat tuntuisivat ristiriitaisilta. Pirullisten ongelmien maailmassa jäädään edelleen ratkomaan ongelmia kansallisvaltioiden sisällä. Kansallisilla ohjelmilla on toki erityinen tarpeensa: sosiaaliturvaa on uudistettava, työtä ja perhettä on pyrittävä sovittamaan yhteen entistä tarmokkaammin ja yksinäisyyttä on vähennettävä. Samaan aikaan on etsittävä myös ratkaisuja siihen, miten hyvinvoinnin edellytyksiä parantavat järjestelmät pystyvät vastaamaan esimerkiksi eriarvoisuuteen, ilmastonmuutokseen ja pakolaisuuteen.
Kotoisten ongelmanratkaisupyrkimysten rinnalla pitäisikin toteuttaa globaaleihin muutoksiin liittyvää paikallista (kansallista) yhteiskuntapoliittista ohjelmaa. Jos on uskominen Karl Polanyin Suuri murros -klassikkoa, niin markkinatalouden muutokset tapahtuvat usein liian nopeasti ja kärsimystä aiheuttaen.
Globaalit muutokset ja paikalliset olosuhteet huomioon ottava yhteiskuntapolitiikka vaatii yhteiskuntapolitiikalta enemmän kuin nyt. Glokaali yhteiskuntapoliittinen ohjelma olisi aluksi varmasti utopistinen, mutta se osoittaisi kuitenkin suunnan. Vuosi vuodelta ohjelma ohjaisi ratkaisemaan ja konkretisoimaan entistä rajatummin maailmanlaajuisia eriarvoisuuteen ja ilmastonmuutokseen liittyviä kysymyksiä ja niiden lisäksi esimerkiksi:
Miten nopeutetaan turvapaikan hakuprosessia?
Miten aloitetaan turvapaikan hakijoiden kotouttaminen eurooppalaiseen elämään jo siinä vaiheessa, kun heidän elämäänsä leimaa epävarmuus? Miten voidaan hallita ja sietää sitä riskiä, että kotouttamiseen käytetyt yhteiset rahat valuvat tyhjiin (vai valuvatko) palautuspäätöksen jälkeen?
Euroopan Unionin yhteistä väestöpolitiikkaa?
Useita vuosikymmeniä sitten Euroopan Unionissa toivottiin, että jäsenmaiden sosiaaliturva olisi aiempaa yhdenmukaisempi. Sittemmin EU on kasvanut niin suureksi, että tällaisista pyrkimyksistä on sosiaaliturvajärjestelmien erilaisuuden vuoksi pitänyt luopua. Sosiaalivakuutusta mukaillen EU voisi kuitenkin perustaa jäsenmaiden yhteisen kotoutumisvakuutusrahaston, josta pääsisivät osalliseksi jo turvapaikan hakijat. Nykyisten sirpaleisten kehittämisrahastojen sijaan se tarjoaisi Eurooppaan tuleville yhdenmukaista kohtelua.
Kun paremman elintason, uusien mahdollisuuksien tai turvapaikan perässä tänne saapunut saadaan kotoutumaan, arkiseen vuorovaikutukseen erilaisten yhteiskuntaryhmien kanssa ja työtä tekemään, kansantalous kiittää. Mainittakoon vielä, että yhtenä globaalin muuttoliikkeen myönteisenä sivuvaikutuksena voisi olla myös alueellisen geeniperimän rikastuminen. Suomalaiset ovat tunnettuja erikoisesta geeniperimästään ja sairauksistaan. Pitkän ajan kuluessa geeniperimän rikastuminen voisi olla kansantaloudellisestikin hyvä asia.
Anna-Maria Isola
Tutkimuspäällikkö, Yhdenvertaisuus ja osallisuus, THL
Lähteet:
Hyvä yhteiskunta kaikenikäisille. Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko väestökehityksestä, väestöpolitiikasta ja ikärakenteen muutokseen varautumisesta.
Isola, Anna-Maria (2013) Sukupuoli ja syntyvyyden retoriikka Venäjällä ja Suomessa 1995–2010
Polanyi, Karl (2016) Suuri murros. Aikakautemme taloudelliset ja poliittiset juuret. Vastapaino