Tuuli Hirvilammi
tutkijatohtori, Jyväskylän yliopisto / Kokkolan yliopistokeskus
16.9.2016
Tilastokeskuksen kansantalouden tilinpidon mukaan Suomen bruttokansantuote kasvoi viime vuonna vain 0,2 prosenttia. Kolmena edellisenä vuonna bruttokansantuote supistui. Kasvun hiipuminen on näkyvissä myös laajemmin euroalueella ja taloustieteilijät ovat varoitelleet, että paluuta nopean talouskasvun aikaan ei ole lähitulevaisuudessa näköpiirissä. Tästä huolimatta talouskasvu vaikuttaa säilyttäneen asemansa yhteiskuntapolitiikan ylimpänä johtotähtenä. Kasvua tavoitellaan ekologisista ja sosiaalisista haittavaikutuksista piittaamatta.
Maapallon luonnonvaroja käytetään kiihtyvällä tahdilla, elinympäristöt saastuvat ja luonnon monimuotoisuus köyhtyy. Fossiilisia polttoaineita kaivetaan maasta keinolla millä hyvänsä, mikä kiihdyttää ilmastonmuutosta. Melbournen yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan maailmanlaajuinen kehitys on seurannut huolestuttavalla tavalla Rooman klubin vuonna 1972 laatimaa business-as-usual –skenaariota, joka vie kohti ekologista ja sosiaalista romahdusta. Ennusteen mukaan ruoantuotannon määrä ja teollisuustuotannon määrä vähenee, elinikä laskee vuoden 2020 jälkeen ja globaali väestönmäärä supistuu vuoden 2030 jälkeen. Kaikkiaan elinolot vastaisivat tulevaisuudessa 1900-luvun alkupuolta.
Kestävän hyvinvoinnin turvaamiseksi olisikin välttämätöntä hillitä oleellisesti luonnonvarojen käyttöä, energiankulutusta ja väestönkasvua. Bkt:n kasvuun ja materiaalivirtojen kasvuun tähtäävän talouspolitiikan sijaan tarvitaan taloutta, joka voisi turvata hyvinvointia ekologisesti kestävissä rajoissa. Tällaista taloutta hahmottelemme viime keväänä julkaistussa kirjassa Talous kasvun jälkeen, jonka olen kirjoittanut yhdessä Maria Joutsenvirran, Marko Ulvilan ja Kristoffer Wilénin kanssa.
Kestävän talouden perustaa ja politiikkatoimia
Kirjassa kuvaamme nykyistä laajempaa käsitystä taloudesta: yritysten ja kotitalouksien välisen kiertokulun sijaan talous on tärkeää nähdä osana luonnon kiertokulkuja. Talous pyörii luonnossa ja luonnon ehdoilla. Energia on yksi talouden keskeisimmistä tuotannontekijöistä. Nykyisen kilpailuun ja voitontavoitteluun perustuvan globaalitalouden lisäksi tunnistamme ydintalouden (kotitalouksien ja lähiyhteisöjen) sekä yhteishyvään perustuvan paikallistalouden keskeisen merkityksen hyvinvoinnin tuottajina. Jos kilpailukyvyn maksimointiin ja tuottavuuden kasvuun tähtäävä globaalitalous kutistuu, hyvinvointia voidaan yhä turvata ydin- ja paikallistalouksissa. Niukkuuden sijaan on hyvä suunnata katse kaikkeen siihen yhteiseen vaurauteen ja yltäkylläisyyteen, jota syntyy jatkuvasti luonnossa, perheissä ja sosiaalisissa verkostoissa.
Tiedeyhteisössä keskustellaan vilkkaasti talouskasvusta luopumisesta ja hyvinvoinnin turvaamisesta degrowth- ja post-growth –käsitteiden alla. Keskustelussa esitetään lukuisia ehdotuksia niistä keinoista, joiden avulla siirrytään kasvun jälkeiseen talouteen. Esimerkiksi Samuel Alexander (2016) on tiivistänyt kahdeksan politiikkakeinoa:
1) bkt-mittarin korvaaminen monipuolisemmalla edistyksen mittarilla
2) ylikulutuksen vähentäminen resurssikiintiöiden avulla
3) työajan lyhentäminen
4) julkisten investointien suosiminen siirtymän vauhdittamiseksi ja kestävän infrastruktuurin rakentamiseksi
5) uusiutuvaan energiaan siirtyminen
6) pankki- ja finanssijärjestelmän reformi
7) väestönkasvun hillitseminen
8) kulutuskeskeisestä elämäntavasta luopuminen: yltäkylläisyydestä kohtuuteen
Kansainvälisen tiedeyhteisön avauksista ei kuitenkaan löydy vielä riittäviä vastauksia siihen, miten sosiaalipoliittiset instituutiot muuttuisivat pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa. Suomen lähiajan suurena haasteena onkin ratkaista se, miten hyvinvointia voidaan ylläpitää ja jakaa, jos samalla vähennetään luonnonvarojen ja energian käyttöä. Miten sosiaalipolitiikka voi vaihtaa suuntaa niin, että se vastaa muuttuneisiin olosuhteisiin ja kestävyyden tavoitteisiin?
Hyvinvointia ja toimeentuloa
Talous kasvun jälkeen –kirjassa pohdimme lyhyesti, miten kasvupakosta irrottautuneessa taloudessa tuotetaan hyvinvointipalveluita. Ehdotamme, että hyvinvointipalveluita tuotettaisiin kumppanuusmallin mukaisesti niin, että julkisten toimijoiden lisäksi tuottajina olisi pieniä yhteiskunnallisia yrityksiä ja järjestötoimijoita suurten kasvuyritysten sijaan. Hyvinvointipalvelut ovat tärkeä osa paikallistaloutta ja niiden tuottamisen kannattaisi ponnistaa selkeästi paikallisten ihmisten tarpeista.
Hyvinvoinnin tuottaminen on sidottava nykyistä kestävämpään rahajärjestelmään. Kasvutaloudessa julkisen sektorin niukat rahavarat rajoittavat sekä hyvinvointipalveluiden tuottamista että harkinnanvaraisten tulonsiirtojen myöntämistä. Entä, jos rahanluonti ei olisikaan yksityisten liikepankkien varassa? Entä, jos Euroopan keskuspankki tai kansalliset keskuspankit harjoittaisivat enemmän funktionaalista rahapolitiikkaa ja käyttäisivät varoja hyvinvointipalveluiden turvaamisen lisäksi myös täystyöllisyyden saavuttamiseen? Rahareformin lisäksi Suomi voisi ottaa käyttöön rinnakkaisvaluutan tai paikallisrahoja, jotka turvaavat työtä ja toimeentuloa paikallisesti. Samalla ne vahvistaisivat paikallistalouksia, joihin aiempaa suurempi osa välttämättömästä tuotannosta siirtyy fossiilisisista polttoaineista luovuttaessa.
Talouskasvun jälkeinen sosiaalipolitiikka perustuisi erilaisille työn ja toimeentulon muodoille kuin kasvutalouden varaan rakennettu sosiaalipolitiikka. Mikä tahansa työ ei ole arvokasta eikä työn arvo määräydy ensisijaisesti rahatalouden piirissä. Työtä tehdään palkkatyön lisäksi myös ydintalouksissa ja paikallistalouksissa. Kaiken työn pitäisi olla ekologisesti kestävää, jotta työntekijät eivät kaiva maata tulevien työntekijöiden jalkojen alta. Sen lisäksi työn ja toimeentulon olisi jakauduttava tasa-arvoisella tavalla. Kirjalliuudessa esitettyihin vaihtoehtoihin lukeutuvat usein esimerkiksi työajan lyhentäminen, perustulo ja työtakuu-järjestelmä, jossa valtio vastaisi viimesijassa kaikkien työllistämisestä.
Sosiaalipolitiikan tarkoituksena on hyvinvoinnin turvaaminen kaikille ihmisille ekologisesti kestävällä tavalla. Aiempien vuosikymmenten aikana sosiaalipolitiikka on sidottu tiiviisti kasvutalouden ns. hyvään kehään. Näyttää kuitenkin siltä, että tarkoituksensa toteuttamiseksi sosiaalipolitiikan kannattaisi irrottautua kasvutaloudesta ja etsiä hyvinvoinnin turvaamisen keinoja kestävän tulevaisuuden kannalta realistisemmista vaihtoehdoista.
Kirjallisuus:
Alexander, Samuel (2016) Policies for Post-Growth Economy? Issues Paper Series. Melbourne Sustainable Society Institute.
Graham Turner (2014) Is Global Collapse Imminent? Research paper series. Melbourne Sustainable Society Institute.
Hirvilammi, Tuuli (2015) Kestävän hyvinvoinnin jäljillä. Ekologisten kysymysten integroiminen hyvinvointitutkimukseen. Helsinki: Kela.
Joutsenvirta, Maria & Hirvilammi, Tuuli & Ulvila, Marko & Wilén, Kristoffer (2016) Talous kasvun jälkeen. Helsinki: Gaudeamus.