Tuomo Laihiala
31.3.2020
Ruoan riittävyydestä on tullut yhteiskuntatieteellisesti kiinnostava tutkimuskohde kehittyvien maiden lisäksi myös pitkälle kehittyneissä länsimaissa. Esimerkiksi Jyväskylän yliopiston Food System Studies -tutkimusryhmä on muistuttanut viime vuosina, ettei ruoan riittävyys, eli ruokaturva, ole itsestäänselvyys Suomessakaan vaan siihen kohdistuu monenlaisia uhkia. Tällaisia uhkia ovat esimerkiksi alueellinen epätasa-arvo, elintarvikejärjestelmän pitkät toimitusketjut ja energian tuontiriippuvuus, mutta myös ilmastonmuutos, sodat tai luonnonkatastrofit.
Huoltovarmuuskeskuksen elintarvikehuoltosektori valvoo, että koko ketju “pellolta pöytään” toimii myös poikkeustilanteessa. Valtaosa ruoasta tuotetaan Suomessa ja suomalaiset viljavarastot ovat pullollaan. Joukko elintarviketeollisuuden yksiköitä on mukana “poolissa”, joka on varautunut turvaamaan elintarviketuotannon ja -jakelun myös häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Siinä missä Suomi on moniin maihin verrattuna jopa poikkeuksellisen hyvin varautunut, suomalaisten kotitalouksien mahdollisuudet varautua kriisitilanteisiin ja selviytyä niistä ovat eriytyneet. Ne, joiden jääkaapissa normaalistikin loistaa pelkkä valo seuraavaa palkka- tai tukipäivää odotellessa, ovat muita haavoittuvammassa asemassa. Niille, jotka kärsivät velkataakasta, pitkittyneestä pienituloisuudesta ja terveysongelmista, ruoka on kallista. Sellaiset keinot ja joustot kriisitilanteissa, jotka hyväosaisella kotitaloudella on käytössään, eivät ole pienituloiselle kotitaloudelle mahdollisia. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan moni suomalainen kotitalous pelkää ruoan loppuvan ihan tavallisenakin vuonna ja jättää siksi esimerkiksi lääkkeitä ostamatta.
Ruoka-apuun turvautuminen kertoo huono-osaisuudesta
Konkreettinen osoitus suomalaisen yhteiskunnan eriarvoistumisesta on hyväntekeväisyysruoka-apuun turvautuvien suomalaisten suuri määrä. Väitöskirjassani tarkastelin niitä, joilla ei ole mahdollisuutta hankkia riittävästi ruokaa 2010-luvun Suomessa. Maassamme on arvioiden mukaan kymmeniä tuhansia ihmisiä, joiden on turvauduttava säännöllisesti avustusruokaan jokapäiväisessä elämässään pärjätäkseen. Pitkittynyt köyhyys on ylläpitänyt ruoka-avun kysyntää hyvienkin taloudellisten suhdanteiden vallitessa 2000-luvulla. Samalla köyhyyden pitkittymisestä, sen muuttumisesta ylisukupolviseksi ja kohdistumisesta tiettyihin ihmisryhmiin on tullut tärkeä yhteiskuntatieteiden tutkimuskohde.
Ruoka-apuun turvautuvien määrä ei ole 2020-luvulle tultaessa pienentynyt vaan pikemmin kasvanut ja monimuotoistunut. Ruoka-apuun turvautuu heterogeeninen joukko suomalaisia kotitalouksia, joita yhdistää huono-osaisuus ja köyhyyden pitkittyminen. Iäkkäät, työttömät ja pitkäaikaissairaat ovat yliedustettuina. Moni elää yhteiskunnan perusturvan varassa, mutta se ei riitä minimikulutukseen edes virallisten laskelmien mukaan. Pienillä eläkkeillä sinnittelevillä tai pitkään työttömänä olevilla toimeentulotuen pitkäaikaisasiakkailla ei ole näköpiirissä parempaa tulevaisuutta. Monilla ruoka-apuun turvautuvilla on lisäksi lapsia elätettävänään; usein unohtuu, että eläkkeellä olevistakin moni on työikäinen ja heillä on lapsia.
Heikossa asemassa olevat kärsivät kriisitilanteissa muita enemmän
Suurin osa ruoka-avun saajista on valmiiksi yhteiskunnan tukien ja palveluiden parissa, mutta suomalainen yhteiskunta sysää köyhyysongelman ja kotitalouksien ruokaturvan haavoittuvuuden vapaaehtoisten auttajien ja kolmannen sektorin organisaatioiden vastuulle. Maassamme onkin tällä hetkellä voimakkaasti kehittyvä, verkostoituva ja monipuolistuva ruoka-avun kenttä. Ruoka-avun tarjoajat ovat pääasiassa seurakuntia tai järjestöjä, jotka jakavat lahjoitusruokaa ruokakassien jakopisteissä tai yhteisöruokailuissa. Suuret ruoanjakopisteet saavat jaettavan ruoan pääasiassa kauppojen tai elintarviketeollisuuden hävikistä. Lisäksi Suomessa jaetaan niin sanottua EU-ruoka-apua.
Hyvinä aikoina kauppojen tuottama ruokahävikki on suurta, vaikka monet päivittäistavarakaupan tehostustoimet, kuten vanhenemassa olevien tuotteiden alennusmyynti, ovatkin vähentäneet hävikkiä. Tiettyjä tuotekategorioita, kuten leipää, hedelmiä ja vihanneksia, on riittänyt hyvin jaettavaksi. Ruoka-aputoimijoilta kyselemällä leipäjonoissa oltaisiin valmiita ottamaan vastaan enemmän varsinkin proteiinipitoista ruokaa. Hävikkiruokatilanteessa ja hävikin jakamisen organisoinnissa on tällä hetkellä suuria kuntakohtaisia eroja eikä aiheesta ole saatavilla kattavaa tutkimustietoa. Pääpiirteissään ruoka-apu jakaa sitä, mitä kulloinkin on saatavilla, mikä luonnollisesti myös vaihtelee jatkuvasti. Yhteisöruokailuissa pyritään aina valmistamaan ravitsevaa kotiruokaa, mutta kassijakelussa saalis on milloin mitäkin.
Eriarvoisessa yhteiskuntajärjestelmässä ne, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa, kärsivät voimakkaimmin luonnonkatastrofeista, taloustaantumista, sodista tai muista vastaavista poikkeustilanteista. Kukaan ei osannut ennustaa vielä pari kuukautta sitten, millaisen poikkeustilanteen suomalainen yhteiskunta kohtaa keväällä 2020. Vuoden vaihteen jälkeen Kiinasta Eurooppaan levinnyt koronavirusepidemia on sekoittanut maailmanjärjestyksen niin perusteellisesti, että tätä kirjoitettaessa maaliskuun loppupuolella 2020 on mahdotonta ennustaa, mitä tapahtuu lähiviikkoina, saati lähikuukausina.
Kriisitilanteessa ruoka-apua ei riitä kaikille
Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi säädettyjen rajoitusten vuoksi kaikki julkinen kanssakäyminen, kolmannen sektorin ylläpitämä yhteisöllinen avustustoiminta, kaupunkien päiväkeskukset ja seurakuntien yhteisöruokailut mukaan lukien, jouduttiin käytännössä keskeyttämään yhdessä yössä. Ruokavirasto on linjannut, että ruokakasseja voi kuitenkin jakaa, kunhan jonottajien välimatkoista ja hygieniasta pidetään huolta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että valmiiksi pakattuja kasseja on ryhdytty toimittamaan joko suoraan kotiin tai noutopisteisiin. Asiakkaisiin ollaan yhteydessä puhelimitse mahdollisuuksien mukaan. Esimerkiksi Helsingissä ja Vantaalla on onnistuttu nopeasti organisoimaan ruokakassipuhelin vanhuksille ja riskiryhmille. Urheiluseurat ja vapaaehtoiset ovat osallistuneet talkoisiin ja yksityiset lahjoittajat ovat aktivoituneet. Avun antaminen ja altruismi on suuressa nosteessa.
Yksityisten lahjoitusten ja avunantajien suuri määrä tuntuu mukavalta uutisaiheelta muuten dramaattisen uutisten yhteydessä. Tosiasia on kuitenkin, että monet avustustoimijat ovat pistäneet lapun luukulle tai rajoittaneet jakeluaan olennaisesti. Monen toimintaansa jatkavan hyväntekeväisyysruoan jakajan mahdollisuus tarjota apuaan voi vaarantua nopeasti yhdenkin sairastumisen johdosta. Epidemian edetessä epäilemättä tiukentuvat rajoitukset voivat rampauttaa nopeasti hyväntekeväisyytoiminnan ja pahimmillaan lopettaa sen kokonaan. Jo nyt on alettu soveltaa tarveharkintaa. Siinä missä epidemian leviäminen vaikeuttaa avustustyötä, elintarvikeketjun tilapäisetkin häiriöt ja hamstraaminen vähentävät jaettavan hävikkiruoan määrää olennaisesti. On mahdollista, ettei lahjoitusruokaa riitä enää kaikille tarvitseville tai sitä ei pystytä kaikille toimittamaan. Samanaikaisesti kun hyväosaiset ruuhkauttavat kotiin kuljettavien markettien kuljetuspalvelut ja hamstraavat pahan päivän varalle, pienituloisten mahdollisuus saada apua on vaikeutunut ja monimutkaistunut.
Pienituloisten ruokaturva on vaarassa
Helsingin ja Vantaan ruokakassijakelusta huolimatta huono-osaisten suomalaisten ruokaturva on siis uhattuna kenties pahemmin kuin koskaan aikaisemmin rauhan aikana. Kokonaiskuvaa maan sisällä vallitsevasta poikkeusajan ruoka-aputilanteesta ei ole. Vaikka ruoka ei todennäköisesti lopukaan markettien hyllystä, kaikilla ei ole varaa ostaa, saati tilata sitä kotiinsa. Jos kriisitilanne pitkittyy ja epidemiasta tulee vaikea, myös avuntarvitsijoiden määrä kasvaa työttömyyden, lomautusten ja konkurssien myötä. Aamulehti kirjoittaa, että Tampereen seurakunnille tuli välittömästi uusia asiakasryhmiä pienyrittäjistä, joiden liiketoiminta lakkasi, ja lapsiperheistä, joiden tilanne heikkenee nopeasti, kun lapset ovat joutuneet jäämään pois koulusta: kouluruokailu on ollut monen lapsen ainoa lämmin ruoka päivässä. Toisaalta myös kolmannen sektorin palveluihin tukeutuneilla haavoittuvassa asemassa olevilla aikuisilla on vaikeaa. On vaikeaa olla yksinäinen, päihdeongelmainen tai mielenterveyskuntoutuja, kun yhteisölliset tapaamispaikat, matalan kynnyksen toimipisteet, kuten erilaiset päiväkeskukset ja yhteisöruokailut, on suljettu. Kaikilla ei ole sanomalehtiä, tietokonetta, puhelinta tai verkkoyhteyttä, jonka avulla löytää korvaavia palveluita ja sosiaalisia kontakteja.
Kansalaisten ruokaturva ei toivottavasti vaarannu suuressa mittakaavassa. Juuri nyt on kuitenkin vakavan keskustelun paikka, kuinka saada riittävästi ruokaa kaikille hyvinvointivaltion asukkaille. Suomen hallitus on esittämässä yrityksille jopa miljardin euron suoria tukia esimerkiksi palkkojen ja vuokrien maksuun. Myös heikossa asemassa olevia tulee auttaa suoraan ja konkreettisesti. Ei ole mahdollista sulkeutua kotiin eristyksiin, ellei ole rahaa edes välttämättömään ruokaan.
Yhteiskunnan on autettava myös huono-osaisia
Vielä on vältettävissä, että jälkikäteen todetaan valmiiksi heikoimmassa asemassa olevien kärsineen koronaviruksesta kaikkein eniten. Siksi heikossa asemassa olevien kriisiajan auttaminen ei voi jäädä vain kolmannen sektorin harteille. Yhteiskunnan on pystyttävä auttamaan myös huono-osaisia kansalaisiaan yritysten ja työnantajien lisäksi.
Yksi keino voisi olla, että yhteiskunnan tarjoamaa viimesijaista etuutta eli toimeentulotukea saaville pienituloisille maksettaisiin korotettua toimeentulotuen perusosaa epidemian yli, jottei kolmannen sektorin avustusjärjestöjen taakka kävisi liian suureksi. Lisäksi olisi järkevää jakaa ruoka-apua hakeville ruokakauppoihin tarkoitettuja maksusitoumuksia, joihin hallitus budjetoisi erikseen rahaa. Näin on päätetty tehdä esimerkiksi Italiassa. Tilapäiseksi jäävällä lisätuella voi olla ratkaiseva merkitys yksilöiden toimeentulon ja kriisistä selviytymisen kannalta; juuri lyhytaikaisuutensa vuoksi se ei tulisi maksamaan valtiolle kovinkaan paljon.
Tuomo Laihiala, YTT, yhteiskuntapolitiikan yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto
Lähteet:
Aamulehti (23.3.2020). Sinun apuasi tarvitaan heti. Pikaista apua pyytävät nyt yrittäjät ja vähävaraiset lapsiperheet, joiden lapset ovat joutuneet jäämään pois koulusta.
https://www.aamulehti.fi/a/900f3bcb-1ef8-4cf8-92e6-a314790f59e4?c=1526537886088&fbclid=IwAR1p5-T1bzy8F6LCwdoF11jarVsq88Zfwg8y5NZWfXeX9isKHQBOR7_70eU
Caraher, M., Cavicchi, A. (2014). Old crises on new plates or old plates for new crises? Food banks and food insecurity. British Food Journal 116(9).
Huoltovarmuuskeskus (2014). Varmuuden vuoksi. Ruoka on kriittinen asia. https://www.varmuudenvuoksi.fi/aihe/elintarvikehuolto/150/ruoka_on_kriittinen_asia?fbclid=IwAR01coyCHQjjpk-PVB8CtXVlE_Sk6yXDTRQUzjQbSsbbJCuEVQmGidDslzM
Kirkko & Kaupunki (27.03.2020). Helsinki-apu tuo ikäihmisten ruokaostokset kotiovelle – seurakunnat mukana ”ennennäkemättömän laajassa apuohjelmassa”. https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/helsinki-apu-tuo-ikaihmisten-ruokaostokset-kotiovelle-riskiryhmaa-halutaan-suojella-koronavirukselta#5266afd6
Laihiala, T. (2018). Kokemuksia ja Käsityksiä Leipäjonoista: Huono-Osaisuus, Häpeä ja Ansaitsevuus. Kuopio: Itä-Suomen yliopisto. https://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-2699-9/
Puupponen, A., Paloviita, A., Kortetmäki, T., & Silvasti, T. (2017). Suomalaisen ruokaturvan ulottuvuudet. Sisällönanalyysi ruokaturvasta julkisissa asiakirjoissa löytyy täältä. Alue ja ympäristö 45(1), 39–54.
Salonen, A. S., & Silvasti, T. (2019). Faith based organizations as actors in the charity economy : A case study of food assistance in Finland. In H. Gaisbauer, G. Schweiger, & C. Sedma (Eds.), Absolute Poverty in Europe : Interdisciplinary Perspectives on a Hidden Phenomenon. UK; Chicago, IL, USA: Bristol University Press, pp. 267–288.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2017). Poimintoja aikuisväestön terveydestä, hyvinvoinnista ja elinoloista Suomessa 2013–2016 – ATH-tutkimuksen tuloksia.
Tutkimuksesta tiiviisti. Helsinki: THL.
Yhteinen pöytä (2020). https://www.yhteinenpoyta.fi/