Henna Isoniemi
5.2.2018
Aikuistumiseen liitettäviä siirtymiä ovat perinteisesti tarkasteltuna nähty olevan muutto pois lapsuudenkodista, siirtyminen opinnoista työelämään, avioliiton solmiminen ja lapsen hankkiminen. Nuorten elämänkulku on kuitenkin poikennut viime vuosina aikuistumisen perinteisestä mallista. Enää erilliset siirtymät eivät välttämättä tapahdu tietyn ikäisinä ja tietyissä odotetuissa, normien mukaisissa järjestyksissä, vaan aiempaan verrattuna myöhempään tai ne jäävät kokonaan toteutumatta. Siirtymä aikuisuuteen näyttäytyy siten nykynuorilla kovin erilaiselta kuin mitä se näyttäytyi vielä pari vuosikymmentä sitten.
Muutosten seurauksena on alettu ensinnäkin pohtia, kuvastavatko perinteiset siirtymät enää nykytilannetta. Vai ovatko ne vanhentuneita ja konservatiivisia? Eikö avoliiton solmiminen olisi osuvampi aikuisuuden markkeri kuin avioliiton solmiminen? Tietyissä tutkimuksissa (esim. Arnett 1998; 2000) on puolestaan esitetty, että aikuisuuteen siirtymisen keskeisinä merkkeinä ovat ennen kaikkea yksilölliset tekijät, kuten kyky huolehtia itsestään tai kyky tehdä itsenäisiä päätöksiä. Ongelmalliseksi näiden perinteisten markkereiden käytön tekee myös se, että niistä yhä useampaan liittyy ”jojoilua”. Siirtymät eivät siten enää tyypillisesti ole vain kerran tapahtuvia, vaan niitä tehdään, ja uudelleen tehdään. Esimerkiksi tutkinnon suorittamisen jälkeen siirrytään työmarkkinoille, mutta tämän jälkeen paluu takaisin koulunpenkille on yhä tavallisempaa. Yhtä lailla paluumuutot lapsuudenkotiin ovat monen nuoren aikuisen toimintatapoja. Näille jojoilijoille tietyn siirtymän määrittäminen aikuisuuden merkiksi saattaa myös olla vaikeaa, eikä siten koko aikuisuuteen siirtymistä osata näitä markkereita käyttämällä määrittää.
Jos aikuisuutta kuvaavien, perinteisten siirtymien voi nähdä (ainakin jossain määrin) hämärtyneen, voi ikänormien merkityksen varmasti sanoa heikentyneen. Jos asiaa tarkastellaan perinteistä näkökulmaa hyödyntäen, yksilö on tavallisesti nähty aikuisena, kun hän on täyttänyt 18 vuotta. Silloin nuoresta toki tulee Suomessa, ja monessa muussa maassa, lain edessä täysi-ikäinen oikeuksineen ja velvollisuuksineen. Kiinnostavaa myös on, miten 18 vuoden iän merkitys aikuisuuden markkerina näkyy esimerkiksi mediassa: jokin aika sitten Helsingin Sanomien (2016) kuukausiliitteen kannessa komeili turkulainen laulaja Robin. Otsikko kannessa oli ”Teinitähti Robin täyttää kesällä 18, ja hänestä tulee aikuinen”. Jos taas asiaa tarkastellaan siitä näkökulmasta, milloin perinteisiksi luokitellut siirtymät keskimäärin tapahtuvat, harva meistä olisi aikuinen parikymppisenä. Esimerkiksi vuonna 2016 suomalaisnaiset tulivat äideiksi ensimmäistä kertaa keskimäärin 29,1 vuoden iässä (Tilastokeskus 2018) ja menivät naimisiin keskimäärin 31-vuotiaina (Eurostat 2018, tilastotieto vuodelta 2015). Tietyissä tutkimuksissa tätä ristiriitaista näkökulmaa on lähdetty pohtimaan siitä ajatuksesta, että nuoruudesta ei siirryttäisikään suoraan aikuisuuteen, vaan ikävuodet 18 vuodesta 25 vuoteen muodostaisi oman elämänvaiheen, jossa yksilö ei ole enää nuori, muttei vielä aikuinenkaan (esim. Arnett 1998; 2000). Tätä ajanjaksoa kutsutaan englanninkielessä termillä ”emerging adulthood”, ja se on suomennettu tyypillisimmin muotoutuvaksi aikuisuudeksi. Käsite on hyvin kiistelty ja kritisoitu (esim. Côté 2014), mutta sillä on myös vankka kannattajajoukkonsa.
Monissa tutkimuksissa (esim. Isoniemi 2017; Buchmann & Kriesi 2011; Billari & Liefbroer 2010; Sobotka & Toulemon 2008) on osoitettu, että aikuisuuteen siirtyminen on nykymaailmassa pitkä, asteittain etenevä ja yksilöllinen prosessi. Selityksiä aikuisuuteen siirtymisen lykkääntymiselle on löydetty niin kulttuurisista kuin rakenteellisista tekijöistä. Ihan juuri tapahtuneesta muutoksesta ei tässä ole kyse, sillä kulttuurinen näkökulma ammentaa toisen demografisen siirtymän teoriasta, jonka alku paikantuu jo 1960-luvulle (esim. van de Kaa 2002; Lesthaeghe 2010). Teoria painottaa arvojen ja normien muutoksen keskeisyyttä ja sitä, kuinka yksilöllistyminen ja valinnanvapaus elämäntyyleissä ovat lisääntyneet ja kuinka normatiiviset ikärajat ja rooliodotukset rajoittavat aiempaa vähemmän. Viime aikoina rakenteellisilla tekijöillä on puolestaan ollut merkittävä vaikutuksensa siihen, miten sujuvaa tai ei-sujuvaa aikuisuuteen siirtyminen on. Institutionaaliset järjestelmät, kuten hyvinvointivaltio tai koulutusjärjestelmä, ovat kanavoineet epävarmuuden vaikutuksia eri yhteiskunnissa eri tavoin.
Toinen selitys liittyy yksilöllistymisen lisääntymiseen. Yksilöllä on yhä enemmän valinnanvapautta sen suhteen, miten ja millaisia valintoja aikuistumiseen siirtyessään tekee. (Esim. Beck & Beck-Gernsheim 2001.) Samoin omaa päätäntävaltaa on luvallista käyttää yhä enemmän myös sen suhteen, missä järjestyksessä siirtymät suorittaa vai suorittaako niitä ollenkaan. Rooliodotukset ovat siten hälvenneet. Nopeasti muuttuvassa maailmassa, ja erityisesti vuonna 2008 alkaneen talouslaman seurauksena, on kuitenkin kovin vaikea ennustaa valintojen seurauksia. Tämä onkin vaikuttanut nuorten aikuisten käyttäytymiseen, ja erilaisia ”selviytymisstrategioita” on kehitelty (esim. Billari & Liefbroer 2010). Esimerkiksi opiskelijat saattavat lykätä valmistumistaan, jos töitä ei ole näköpiirissä, sillä opiskelija-status näyttää paremmalta kuin työtön. Avoliiton yleistymisen voi myös omalla tavallaan nähdä ilmentävän eräänlaista ”katsotaan miten käy” -strategiaa.
Myöhäinen siirtymä aikuisuuteen on erityisen kiinnostava sosiaalipoliittisesti tarkasteltuna. Pidentyneet koulutusurat vaikuttavat siihen, että työelämään siirrytään myöhemmin. Samalla henkilöistä tulee veronmaksajia myöhemmin. Lapsuudenkodissa asuminen vaikuttaa siihen, että puolison kanssa muutetaan yhteen myöhemmin, millä puolestaan voi olla vaikutuksensa siihen, että lapsetkin hankitaan myöhemmin. Vaikeudet tulla raskaaksi taasen lisääntyvät iän myötä, ja iäkkäinä esikoislapsensa saaville jää rajallisesti aikaa perhekoon kasvattamiseen. Tällä on vaikutuksensa huoltosuhteeseen.
Siirtymä aikuisuuteen tapahtuu nykyään aivan eri olosuhteissa kuin silloin, kun järjestelmää sen eri vaiheiden tukemiseksi kehitettiin. Toki järjestelmätkin ovat muuttuneet ja muuttuvat koko ajan, mutta syytä on pohtia, miten onnistuneesti yhteiskunnan rakenteet tukevat yksilöä nykyisissä elämänvaiheissa? Opiskelun ja perhe-elämän tai opiskelun ja työelämän yhteensovittaminen ovat ainakin usein haastavia, vaikka esimerkiksi opiskeleva ja työssäkäyvä nuori on nykyään jopa melkein ennemmin sääntö kuin poikkeus. Toisissa Euroopan maissa on onnistuttu paremmin kuin toisissa nuorten aikuisten aikuisuuteen siirtymisen tukemisessa.
Hyväksi koettujen käytäntöjen jakaminen Euroopan maiden välillä olisikin asia, mitä kannattaisi vastaisuudessa enemmän harrastaa. Esimerkiksi asuntopolitiikkaan liittyen Suomessa on ryhdytty Hollannista saadun idean mukaan kokeilemaan uutta asumisen mallia, jossa nuorelle tarjotaan samassa paketissa edullinen vuokra-asunto ja osa-aikainen työ naapuruston hyväksi (Helsingin Sanomat 2017). Helsingin Kannelmäessä asuu siten nyt pieni joukko nuoria, jotka maksavat asunnostaan 400 euroa kuussa ja jotka ovat sitoutuneet työskentelemään parikymmentä tuntia kuukaudessa yhteisön hyväksi. Palkkaa työstä maksetaan 250 euroa. Kätevää, eikö?
Kirjallisuus
Arnett, Jeffrey Jensen (2000) Emerging Adulthood. A Theory of Development from the Late Teens through the Twenties. American Psychologist 55 (5), 469–480.
Arnett, Jeffrey Jensen (1998) Learning to Stand Alone: The Contemporary American Transition to Adulthood in Cultural and Historical Context. Human Development 41 (5/6), 295–315.
Beck, Ulrich & Beck-Gernsheim, Elisabeth (2001) Individualization. London: Sage Publications.
Eurostat (2018) Marriage indicators. http://appsso.eurostat.ec.europa.eu/nui/submitViewTableAction.do. Luettu 30.1.2018
Billari, Francesco C. & Liefbroer, Aart C. (2010) Towards a new pattern of transition to adulthood? Advances in Life Course Research 15, 59–75.
Buchmann, Marlis C. & Kriesi, Irene (2011) Transition to Adulthood in Europe. Annual Review of Sociology 37, 481–503.
Côté, James E. (2014) The Dangerous Myth of Emerging Adulthood: A Evidence-Based Critique of a Flawed Developmental Theory. Applied Developmental Science 18 (4), 177–188.
Helsingin Sanomat (2017) Naapuriavulla halpaan kotiin. 1.2.2017.
Helsingin Sanomat (2016) Poplaulajan koulupäivä. Kuukausiliite 4/2016.
Isoniemi, Henna (2017) European Country Clusters of Transition to Adulthood. Turku: University of Turku.
van de Kaa, Dirk J. (2002) The Idea of Second Demographic Transition in Industrialized Countries. Paper presented at the Sixth Welfare Policy Seminar of the National Institute of Population and Social Security. Tokyo, Japan.
Lesthaeghe, Ron (2010) The Unfolding Story of the Second Demographic Transition. Paper presented at the Conference on “Fertility in the History of the 20th Century – Trends, Theories, Public Discourses, and Policies.” January 21-23, 2010.
Sobotka, Tomáš & Toulemon, Laurent (2008) Overview Chapter 4: Changing Family and Partnership Behaviour: Common Trends and Persistent Diversity across Europe. Demographic Research 19 (3, special collection), 85–138.
Tilastokeskus (2018) Ensisynnyttäjien keski-ikä nousi Suomessa Pohjoismaiden kärjen tasolle. http://tilastokeskus.fi/til/synt/2016/02/synt_2016_02_2017-12-04_tie_001_fi.html. Luettu 30.1.2018.
VTT Henna Isoniemi työskentelee yliopisto-opettajana sosiaalitieteiden laitoksella Turun yliopistolla.