XVII Bruno Sarlin -seminaari: Sosiaalipolitiikka suuntaa tulevaan – Kuusikymmentä vuotta Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikasta

Suomalaisen hyvinvointivaltion arkkitehdiksi kutsutun Pekka Kuusen klassikkoteos 60-luvun sosiaalipolitiikka julkaistiin kuusikymmentä vuotta sitten. Teollistuvan ja kaupungistuvan maan tarpeisiin alettiin rakentaa universaalia hyvinvointivaltiota Kuusen viitoittamalla tiellä: sosiaalimenoja ei enää pidetty taloudellisena rasitteena vaan päinvastoin, hyvinvointivaltion nähtiin edistävän talouskasvua. Hyvinvointivaltioprojekti alkoi kuitenkin hiipua 1990-luvun lamavuosina, ja eurooppalaisen aktiivisen sosiaalipolitiikan äänenpainot voimistuivat. Samalla globalisaation seurauksena kansallisvaltion liikkumavara on kaventunut ja kansainvälinen keskinäisriippuvuus lisääntynyt.

Huoltaja-säätiö järjestää seminaarin yhteistyössä Sosiaalipoliittisen yhdistyksen kanssa teemalla Sosiaalipolitiikka suuntaa tulevaan – Kuusikymmentä vuotta Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikasta. Sekä Sosiaalipoliittinen yhdistys ja Huoltaja-säätiö olivat aikoinaan myötävaikuttamassa Kuusen teoksen syntyyn. Teos julkaistiin yhdistyksen julkaisusarjassa Huoltaja-säätiön avustuksella. Seminaarissa piirrämme kaarta Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikasta kohti tulevaisuuden ekologisesti kestävää hyvinvointia. Haemme vastausta siihen, mitkä ovat tässä ajassa ratkaisua vaativia sosiaalipoliittisia kysymyksiä, kun suuntaamme tulevaan.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Vallitsevan koronatilanteen ja terveysturvallisuuden takia tapahtuma on päätetty järjestää hybriditapahtuman sijaan kokonaan online -seminaarina.

Mitä: Bruno Sarlin -seminaari
Missä: Online
Milloin: 2.12.2021 klo 13–17

Onlineosallistuminen ei vaadi erillistä ilmoittautumista. Voit seurata seminaaria suorana KuntaTV:n välityksellä. Mukaan seminaariin pääset tästä!

SEMINAARIN OHJELMA

13.00–13.15 Seminaarin avaus
Marja Heikkilä, Huoltaja-säätiön hallituksen puheenjohtaja

13.15–13.45 Pekka Kuusi ja sosiaalipolitiikan paradigmat Suomessa
Erkki Tuomioja, valtiotieteen tohtori, dosentti

13.45–14.15 Mahdoton tehtävä? Suuret sosiaalipoliittiset uudistukset 2020-luvulla
Pasi Moisio, tutkimusprofessori (THL), Sosiaaliturvakomitean puheenjohtaja

14.30–15.00 Sosiaalipoliittisia uudistuksia planeetan rajoissa
Tuuli Hirvilammi, yliopistonlehtori, Tampereen yliopisto

KAHVITAUKO

15.30–16.00 Yhteiskunnan ekologinen jälleenrakennus sosiaalityön haasteena ja mahdollisuutena
Satu Ranta-Tyrkkö, yliopistonlehtori, Jyväskylän yliopisto

16.00–16.30 Sukupuoli ja sukupolvet ikääntyvässä yhteiskunnassa
Minna Zechner, apulaisprofessori, Lapin yliopisto

16.30–16.50 Hyvinvointitalous suunnannäyttäjänä
Jussi Ahokas, pääekonomisti, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

16.50–17.00 Seminaarin päätös
Helena Hirvonen, Sosiaalipoliittisen yhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja

 

Suora linkki lähetykseen:

https://www.kunta.tv/suorat-lahetykset/xvii-bruno-sarlin-seminaari-sosiaalipolitiikka-suuntaa-tulevaan-kuusikymmenta-vuotta-pekka-kuusen-60-luvun-sosiaalipolitiikasta-2-12-2021/

Teknisiä ohjeita lähetyksen seuraamiseksi

  • Päivitä sivu näppäimellä F5 tai lataamalla sivu uudestaan, jos lähetys katkeaa tai jos lähetyksen seuraamisessa on ongelmia.

Lähetyksen tuottaa Kunta.tvOngelmatilanteissa ota yhteys Kunta.tv:lle tekstiviestillä p. 050 471 5671, mainitse mikä lähetys on kyseessä. Lue kuitenkin yllä olevat ohjeet ensin.

Recent Related Posts

Kommentointi on suljettu.