Hoivan tahti on huomioitava hoivapalveluissa

Sosiaalipoliittisen yhdistyksen blogi: Sosiaalipolitiikka 2020

Iiris Lehto 12.6.2020

Kirjoitan tätä blogitekstiä parvekkeellani. Silmieni edessä on palvelutalo, ja kadun varrella kulkee pyörätuolissa istuva vanhus. Pyörätuolia työntää hoitaja, omainen tai kenties vapaaehtoistyöntekijä maski kasvoillaan. On tyypillistä, että eri toimijat julkisista yksityisiin vastaavat vanhusten moninaisista hoivan tarpeista.

Väitöstutkimuksessani Hoivaa työllistämisprojektissa. Projektihoivan arki, tahti ja sommittuma, tarkastelin vähävaraisille vanhuksille suunnattua työvoimapoliittisessa projektissa tuotettua arkisen avun palvelua. Paikallistasolla kyse oli kotihoidon tukipalvelusta. Palvelu sijoittuu hoivan kentällä julkisen ja kolmannen sektorin väliin. Nimesin toimintamuodon projektihoivaksi. Kyse on hoivasta, jota on tarjolla projektin keston ajan. Projektihoiva on myös osa laajempaa ilmiötä, jossa hoivan kenttä järjestyy uudenlaisten periaatteiden, kuten markkinoistamisen eli julkisen sektorin toimintatavan muutoksen mukaisesti. Myös hyväntekeväisyys- ja vapaaehtoistyö voivat olla projektihoivaa.

Tutkimukseni projektissa palkkatukityöllistetyt miehet ja naiset siivosivat, juttuseurustelivat, leipoivat, ja tekivät erilaisia pihatöitä vanhusten kodeissa. He tekivät siis töitä, jotka eivät enää juurikaan kuulu kunnalliseen kotihoitoon. Palkkatukityöllistetyt olivat samalla myös itse projektin asiakkaita. He saivat työvoimapoliittisia palveluita, kuten ohjausta työnhakuun.

Tällaiset matalan kynnyksen tukipalvelut ovat tärkeitä. Erilaisia yritysmuotoisia tukipalveluita on paljon, mutta kaikilla vanhuksilla ei ole niihin varaa. Kotitalousvähennys eli palvelujen vähentäminen verotuksessa on mahdollista ostettaessa esimerkiksi siivouspalveluja yksityisiltä yrityksiltä ja se kompensoi kuluttajille aiheutuvia kustannuksia, mutta kaikkein pienituloisimmat eivät hyödy vähennyksestä. He joutuvat maksamaan siivouksestaan täyden hinnan, koska pienituloisilla ei ole verotettavaa tuloa. (Anttonen ym. 2013, 291.) Kaikilla ei ole myöskään omaisia, jotka voisivat ostaa palveluja vanhuksen puolesta.

Hoivan ja markkinalogiikan yhteentörmäys

Hoivaköyhyys ja pitkäaikaistyöttömyys ovat kaksi yhteiskunnallista ongelmaa, joihin etsitään jatkuvasti ratkaisuja. Tämän tyyppiset työvoimapoliittiset projektit hyödyttävät parhaimmillaan eri osapuolia. Työtön saa työtä ja osa vanhuksen hoivatarpeista täyttyy.

Projektit ovat kuitenkin vain väliaikainen ratkaisu. Tyypillisesti projekteilla on selkeä alku ja loppu. Hoivan tarve on kuitenkin pitkäkestoista. Ongelmallista on myös se, että hoivaa pyritään (yhteiskunta)poliittisella tasolla typistämään tuottavuuskysymykseksi.

Työvoimapoliittisten projektienkin onnistumista mitataan pääosin sillä, kuinka vaikuttavia ne ovat olleet. Tulos tulee, kun työtön on onnistunut työllistymään palkkatyöhön. Tämä ei itsessään ole ongelma, koska myös työttömyyden poistamiseen tarvitaan erilaisia keinoja. Työttömälle itselleen työllistyminen voi olla myös toivottu tulos. Epäkohta on sen sijaan se, että mitattaviksi tuloksiksi eivät useinkaan kelpaa laadulliset tekijät. Vaikka työtön ei työllistyisi heti palkkatukityösuhteen päätyttyä, hän on saanut työkokemusta, ja usein myös oppinut uusia taitoja. Vanhus on puolestaan saanut tarvitsemaansa siivousapua, ja arki on voinut jatkua omassa kodissa.

Jos näitä laadullisia seikkoja ei huomioida, uusinnetaan ja ylläpidetään jälleen hoiva(työn) yhteiskunnallista näkymättömyyttömyyttä. Päätöksenteossa on huomioitava, että hoivan logiikan mukaisesti hoivatarpeiden täyttäminen on ensisijainen yhteiskunnallinen päämäärä, ei niinkään taloudellinen tuottavuus

Läsnäolo on hoivan ydintä

Tutkimusten ja uutisointien perusteella ammatillisilta hoivatyöntekijöiltä puuttuu usein tärkeä resurssi: aika. Hoivassa yksi keskeinen tekijä onkin se, että sen tekeminen vaatii useimmiten vähintään kahden ihmisen fyysisen samanaikaisen läsnäolon ja aikaa. Projektin ei-ammatillisilla työntekijöillä oli toisinaan aikaa istua alas, olla läsnä, ja jutella kiireettömästi vanhusten kanssa kahvikupposen äärellä. Hoivan tahtisesti ja vanhustahtisesti työskentelylle on oltava tilaa myös ammatillisessa hoiva- ja hoitotyössä.

Koronapandemia on tietysti muuttanut myös hoivan järjestämistä. Fyysistä ja kasvokkain tapahtuvaa kanssakäymistä on pitänyt välttää ja vähintäänkin pitää läsnäolon hetket mahdollisimman lyhyinä, huomioiden turvavälit. Jos tutkimani projekti olisi vielä toiminnassa, työntekijän ja vanhuksen kahvittelu voisi toteutua videopuheluna, kummankin osapuolen istuessa oman pöytänsä ääressä.

Hoivateknologiaa onkin jo pitkään esitetty ratkaisuksi siihen, että varsinaiseen hoivatyöhön jäisi enemmän aikaa. Sitä on pidetty myös ratkaisuna hoitajapulaan. Teknologia ei voi kuitenkaan täysin korvata työtehtäviä, jotka edellyttävät ihmishoivaajan ruumiillista kosketusta ja inhimillistä vuorovaikutusta.

Hoiva takaa elämän jatkuvuutta

Hoivassa on paljon ennakoimattomuutta ja hoivattavilla vaihtuvat tarpeet. Tänään vanhus saattaa kyetä syömään itsenäisesti, mutta huomenna aterimien käyttötarkoitus on unohtunut, eikä syöminen onnistu ilman apua. Kun hoivapalveluja järjestetään, on oleellista, että hoiva- ja hoitotyöntekijöitä on kulloiseenkin tarpeeseen nähden riittävästi.

Vaiva-kollektiivi on huomauttanut, että tarvitsemme hoivapolitiikkaa, jota ei ole alistettu kapealle ymmärrykselle taloudellisesta tehokkuudesta vaan jossa hoivasta väistämättä syntyvät kustannukset voidaan nähdä talouden olennaisina rakennusaineksina. Hoiva takaa elämän jatkuvuutta ja yhteiskunnan toimintavarmuutta.

Hoivaa ei myöskään tule typistää vain elintärkeään hygieniasta ja ruokahuollosta huolehtimiseen. Esimerkiksi keskustelutuokiot, lähellä olo ja ulkoilu kuuluvat osaksi kokonaisvaltaista hoivaa. Vanhukselle voi olla hyvinvointia lisäävä elämys saada tuntea tuulenvire iholla esimerkiksi riksan kyydissä.

Kuka vastaa, kuka maksaa?

Hoivassa on tärkeää huomioida, että se on sekä työvoimaintensiivistä että aikaa vaativaa työtä. Ajan tarve vaihtelee yksilöllisesti ja tehtäväkohtaisesti. Hoiva-avustajien työnkuvaan kuuluvat eri tavoin aikaa vaativat siisteydestä, syömisestä ja sosiaalisesta kanssakäymisestä huolehtiminen. Heidän työpanoksensa hyödyntämiselle on tarvetta esimerkiksi kotihoidossa ja hoivakodeissa.

Työvoimapolitiikan näkökulmasta tarkasteltuna perustulo voisi olla yksi keino, jonka myötä tutkimani kaltaista osa-aikaista hoivatyötä olisi helpompi ottaa vastaan. Sosiaalinen osuuskunta olisi puolestaan parhaimmillaan projekteja pitkäkestoisempi ratkaisu kotiaputyömäisen hoivapalvelun järjestäjänä.

Iiris Lehto työskentelee projektitutkijana Suomen Akatemian rahoittamassa Lean Gender Work -tutkimushankkeessa. Hänen yhteiskuntapolitiikan alan väitöskirjansa Hoivaa työllistämisprojektissa. Projektihoivan arki, tahti ja sommittuma tarkastetaan Itä-Suomen yliopistossa 18.9.2020.

Lähteet

Anttonen, Anneli, Häikiö, Liisa & Raitakari, Suvi 2013. Matkalla muutokseen ja hyvinvointimarkkinoille? Janus Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen lehti 21:4: 290–297.

Hoppania, Hanna-Kaisa, Karsio, Olli, Näre, Lena, Olakivi, Antero, Sointu, Liina, Vaittinen, Tiina & Zechner, Minna 2016. Hoivan arvoiset – vaiva yhteiskunnan ytimessä. Helsinki: Gaudeamus.

Kinnunen, Taina, Parviainen, Jaana, Haho, Annu & Jolkkonen, Mari 2019. Ammatillinen kosketus: kuinka tunnetyötä tehdään. Helsinki: Kirjapaja.

Lehto, Iiris 2020. Hoivaa työllistämisprojektissa. Projektihoivan arki, tahti ja sommittuma. Publications of the University of Eastern Finland. Dissertations in Social Sciences and Business Studies No 218. Joensuu: University of Eastern Finland.

Tronto, Joan C. 1998. An ethic of care. Generations 22:3: 15–20.

Seppälä, Antti 27.5.2020. Robottien piti poistaa ikäihmisten hoitajapula ajat sitten – Tutkija: ”Lakattaisiinko toistelemasta, että niillä ratkaistaan hoivantarpeet” https://yle.fi/uutiset/3-11370380

Tiilikainen, Elisa 26.4.2020. Oikeus tuntea tuuli hiuksissa – myös korona-aikana? https://www.kuopionpolkijat.fi/riksatjakorona/